Längelmävesi (35.721.1.001)

Loikkaa: valikkoon, hakuun








909 051 000 m³
0,909 km³
909 051 000 000 l

Längelmävesi on iso järvi Kokemäenjoki (35) -päävesistössä. Se sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa ja kuuluu Pirkanmaan ELYn ympäristövastuualueeseen. Längelmävesi on Pirkanmaan maakuntajärvi.

Järvi

Nimi: Längelmävesi
Järvinumero: 35.721.1.001
Vesistöalue: Längelmäveden lähialue (35.721)
Päävesistö: Kokemäenjoki (35)

Perustiedot

Pinta-ala: 13 304 ha
Syvyys: 59,3 m
Keskisyvyys: 6,83 m
Tilavuus: 909 051 000 m³0,909 km³
909 051 000 000 l

Rantaviiva: 469,95 km
Korkeustaso: 84,2 m

Symbol lukko viranomainen.png

Nämä tiedot ovat peräisin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tietojärjestelmistä eikä niitä voi muokata. Jos havaitset tiedoissa virheitä voit ilmoittaa niistä Kahvihuoneen Virheet ja korjaukset -osastolla.

Keskustelut
Uusimmat havainnot
Vesistöennusteet
Kalat

Kala-atlas:
Ahven, Ankerias, Hauki, Karppi, Kuore, Muikku, Suutari, Säyne (kala) ja Täplärapu

Tarkemmat tiedot: Pm kala1 21x21.png

Käyttäjien havainnot:
Tältä järveltä ei ole käyttäjien kalahavaintoja

Kuvat

Pm leg 17x21.png Käyttäjä
Pm leg kokenut 17x21.png Kokenut
Pm leg asiantuntija 17x21.png Asiantuntija
Pm leg viranomainen 17x21.png Viranomainen

Pm tapahtuma 17x21.png Tapahtuma
Pm havaintopaikka 17x21.png Havaintopaikka
Pm valokuva 17x21.png Valokuva
Pm kohde 17x21.png Muu kohde

Voit lisätä sisältöjä, kun olet kirjautunut sisään.

Järven erityispiirteet

Längelmävesi on nimikkoreittinsä keskusjärvi Pirkanmaan maakunnassa. Pinta-ala on 133 km², Suomen järvien suuruustilastossa se on sijalla 36. Keskisyvyys on 6,8 metriä ja suurin syvyys 59 metriä.

Valuma-alueen ala on järvi mukaan lukien 2180 km², josta vettä 16,8 %. Pääosa tulovirtaamasta on peräisin Koljonselältä (1124 km²) sekä Venehjoen (231 km²) ja Vääksynjoen (221 km²) valuma-alueilta. Suurimmat saaret ovat Eräsalo (99 ha) ja Lehtisensaari (58 ha).

Längelmävesi laskee Kaivannon kanavan kautta Roineeseen, pinnat ovat käytännössä samassa tasossa. Laskennallinen keskivirtaama näissä salmissa on noin 20 m3/s.

Längelmäveden lähivaluma-alueesta noin 15 % on peltoa ja puolet metsää. Maatalous on suurin kuormittaja sekä fosforin (60 %) että typen (40 %) kohdalla. Typen kohdalla myös laskeumalla on suuri merkitys. Alueella on runsaasti sekä vapaa-ajan että vakituista asutusta, jonka jätevedet kuormittavat järveä. Etenkin loma-asunnot on rakennettu aivan rantaviivan tuntumaan. Lisäksi pellot sijaitsevat järven rantojen lähellä. Valuma-alueella sijaitsee yksi isompi kaupunkialue (Orivesi) sekä useita pienempiä kyläkeskuksia. Koljonselän lähivaluma-alueella on paljon hienojakoisia maalajeja (hieno hieta ja hiesu). Sen sijaan Längelmäveden alue on kalliovaltaisempaa. Siellä pellot on perustettu pääasiassa savimaalle.

Vedenkorkeus

Längelmäveden vedenkorkeutta on mitattu Kaivannon kanavalla vuodesta 1911. Keskivedenkorkeus on tämän jakson aikana ollut N60+ 84,12 m. Keskimääräinen vuotuinen vedenkorkeusvaihtelu on ollut 65 cm. Ylin vedenkorkeus on ollut N60+ 84,88 m (kesäkuussa 1924) ja alin N60+ 83,46 m (lokakuussa 1921), joten äärivaihtelu on ollut 142 cm.

Oriveden asteikolta on vedenkorkeuksia jaksoilta 1885–1919 ja 1928–1957. Vuoden 1899 tulvahuippu oli siellä 57 cm ylempänä kuin Kaivannon vuoden 1924 tulvahuippu, joten 'valapaton tulva' nousi Längelmävedelläkin todella korkealle.

Pintaveden lämpötilat ja jäähavainnot

Pintaveden lämpötilaa on mitattu vedenkorkeusasteikon tuntumassa vuodesta 2000 lähtien. Havainnot tehdään jopa päivä aamulla klo 8. Keskiarvo koko havaintojaksolla on ollut kesäkuussa 16,0, heinäkuussa 20,4 ja elokuussa 19,5 astetta.

Jäätymis- ja jäänlähtöhavaintoja on talvesta alkaen 1911–1912 ja havainnot jatkuvat edelleen. Havaintopaikka sijaitsee Kaivannon kanavan läheisyydessä, näköpiiri kattaa Längelmäveden eteläpään kanavan edustalla. Varhaisin jäätyminen on ollut 2. marraskuuta vuonna 1941, myöhäisin 28. tammikuuta 1930. Jäänlähdön ääripäivät ovat olleet 15. huhtikuuta 1921 ja 26. toukokuuta 1941.

Jäänpaksuushavaintoja on SYKEn rekisterissä vuodesta 1977 alkaen. Jään keskimääräinen talvikautinen maksimipaksuus on ollut 52 cm, koko jakson ennätyspaksuus 77 cm maaliskuulta 2003.

Nykytila ja suojelu

Längelmäveden alue on luokiteltu suureksi vähähumuksiseksi järveksi (SVh) ja sen ekologinen luokitus on hyvä. Koljonselän alue on erikseen luokiteltu suureksi humusjärveksi (Sh), jonka ekologinen luokka on myös hyvä. Längelmäveden Ponsanselän ja Koljonselän avovesialueiden vedenlaadussa ei ole merkittävää eroa. Ponsanselällä fosforin pitoisuus on pysynyt tavoitearvon (18 μg/l) alapuolella kun taas klorofyllin pitoisuus on ylittänyt tavoitearvon (7 μg/l) parina vuotena (1990-2014). Koljonselällä pitoisuudet ovat samankaltaisia, mutta eri luokkarajoista johtuen tavoitearvot eivät ole ylittyneet. Molemmilla alueilla lahtialueet ovat avovesialueita rehevämpiä. Koljonselän Karisniemen klorofyllin pitoisuus on tyydyttävä ja fosforin hyvä kun taas avovesialueella klorofyllin ja fosforin pitoisuudet ovat olleet hyvän ja erinomaisen rajalla.

Koljonselällä on riski suositusarvon ylittävään elohopean pitoisuuteen luonnonolosuhteiden ja laskeuman perusteella. Sen sijaan Längelmävedellä suoritettiin vuonna 2012 koekalastusta. Kymmenestä näytteestä neljässä pitoisuus ylitti suositusarvon. Koljonselän kemiallinen tila on luokiteltu hyvää huonommaksi ja Längelmävedellä hyväksi, mutta silmällä pidettäväksi.

Längelmävesi, 1.jpg

Kokonaisfosforin pitoisuus (μg/l) veden pintakerroksessa (0-2 m) Längelmäveden Ponsanselällä ja Pappilanselällä kasvukauden keskiarvona v. 1990-2014. Längelmävesi on tyypitelty suureksi vähähumuksiseksi järveksi (SVh), jossa hyvän vedenlaadun saavuttamiseksi kokonaisfosforin pitoisuuden tulee olla alle 18 μg/l.

Längelmävesi, 2.jpg

Klorofylli a:n pitoisuus (μg/l) veden pintakerroksessa (0-2 m) Längelmäveden Ponsanselällä ja Pappilanselällä kasvukauden keskiarvona v. 1990-2014. Längelmävesi on tyypitelty suureksi vähähumuksiseksi järveksi (SVh), jossa hyvän vedenlaadun saavuttamiseksi klorofyllipitoisuuden tulee olla alle 7 μg/l.

Kalat, linnut ja muu vesiluonto

Asutus ja vesistön käyttötavat

Tarut ja tositarinat

Kaivannon kanava:

Vuonna 1820 alettiin kaivaa kanavaa nykyisen Kaivannon kohdalla Längelmäveden ja Roineen välisen kapean harjun läpi. Längelmäveden maanviljelijät olivat valittaneet Iharinkosken myllypatojen aiheuttavan tulvia Längelmävedellä, minkä vuoksi kanavan kaivuuseen ryhdyttiin. Kymmenen vuoden työn jälkeen kanava oli valmis. Helmikuun lopulla 1830 patoa avattiin varovasti, ja Längelmäveden pinta alkoi laskea. Suomen koskenperkaustoimen johtaja, paroni Rosenkampff tarkasti työn 31.3.1830. Hän kehotti avaamaan patoa lisää. Käsky toteutettiin 2.4. Tampereella matkustanut paroni sai seuraavana päivänä viestin, että vesi oli pääsemässä valloilleen, koko padon syöpyminen uhkasi. Rosenkampff kiiruhti Kaivannolle ja pääsi ”hirveimmän kuviteltavissa olevan luonnontapahtuman todistajaksi”. Rosenkampff kirjoittaa raportissaan tapahtumasta: ”Pelätty syöpymä oli tapahtunut. Muutamassa tunnissa kanava oli saavuttanut mittaamattoman syvyyden. Ponttilankut, joiden avulla oli uskottu voitavan estää veden syövyttävä vaikutus muurien takana, katkesivat: mitkään ihmisen vallassa olevat välineet eivät voineet hillitä veden alati kasvavaa voimaa. Yhdessä vuorokaudessa oli koko tämä kaunis ja rakenteensa perusteella ikuisuutta uhmaava teos tuhoutunut”. Längelmävesi laski Roineen ja Mallasveden tasoon, lähes kaksi metriä. Entinen lasku-uoma Iharinkoski kuivui ja Längelmäveden rantoja jäi alati kuiville. (Pirkanmaan luonto – Pirkanmaan kotiseutusarjan 1. osa, 1987)

Aiheesta muualla