Suomenlahti

Loikkaa: valikkoon, hakuun



Suomenlahti on yksi Itämeren alueista.

Pm leg 17x21.png Käyttäjä
Pm leg kokenut 17x21.png Kokenut
Pm leg asiantuntija 17x21.png Asiantuntija
Pm leg viranomainen 17x21.png Viranomainen

Pm tapahtuma 17x21.png Tapahtuma
Pm havaintopaikka 17x21.png Havaintopaikka
Pm valokuva 17x21.png Valokuva
Pm kohde 17x21.png Muu kohde

Voit lisätä sisältöjä, kun olet kirjautunut sisään.

Suomenlahden erityispiirteet

Suomenlahti on Itämeren itäisin lahti Suomen ja Viron välissä. Se ulottuu Pietarista Hankoniemeen, josta alkaa pohjoinen Gotlannin allas.

Varsinaisen Itämeren ja Suomenlahden välillä ei ole kynnystä, joten varsinaisen Itämeren ominaisuudet heijastuvat Suomenlahdella. Suomenlahden pohjanläheisessä vesikerroksessa happitilanne on pitkään ollut heikko, vaikkakin happikatotilanteita on tavattu vain harvoin. Suurten valtamerivesipulssien vaikutus näkyy selvästi vielä Suomenlahden keskialueille asti, kun alkuperäisen pulssin liikkeelle ajama keskusaltaan vanha vesi työntyy Suomenlahden syväkerroksessa itäänpäin. Tämän syväveden happitilanne on heikko, mikä lisää fosfaatin liukenemista sedimentistä takaisin vesimassaan.

Suomenlahden syvä, pohjanläheinen vesi on voimakkaasti sidoksissa vesimassan kerrostuneisuuteen. Pohjanläheisen vesikerroksen suolapitoisuus vaihtelee nopeasti, ja vastaavasti tämän vesikerroksen happipitoisuus muuttuu nopeasti. Kun suolapitoisuus nousee, estyy pinta- ja syväkerroksen hapensiirto, ja happi vähenee ja paikoin loppuu kokonaan. Happipitoisuuden heiketessä alkaa sedimenttiin sitoutunut fosfaatti liueta takaisin veteen. Mikäli tällainen stagnaatiovaihe kestää pitkään, kertyy pohjanläheiseen syväveteen huomattavia fosfaattimääriä.

Suomenlahden voimakas kerrostuneisuus voi purkautua varsinkin myrskyjen sekoittaessa vettä, ja lisäksi tilanteissa, missä voimakkaat pohjoisenpuoleiset tuulet ajavat pintavettä Suomen lounais- ja etelärannikoilta avomerelle. Tilalle kumpuaa kylmää Suomenlahden syvävettä, johon pitkän stagnaatiovaiheen aikana on kertynyt runsaasti fosfaattia.

Koska keväällä alkava leväkukinta käyttää ravinteita, lähinnä typpi- ja fosforiyhdisteitä, tietyssä suhteessa, on mahdollista laskea paljonko fosfaattia jää pintaveteen odottamaan loppukesän pintaan nousevia sinileväkukintoja. Nämähän tarvitsevat vain veteen liuennutta fosfaattia, sillä ne ottavat tarvitsemansa typen suoraan ilmakehästä.

Alueen eliöstö

Suomenlahti voidaan jakaa läntiseen ja itäiseen Suomenlahteen, sillä nämä alueet eroavat toisistaan ominaisuuksiltaan. Läntiselle Suomenlahdelle ovat tyypillisiä jääkauden silottamat kalliorannat, mutta alueella esiintyy monin paikoin myös hiekkarantoja ja jääkauden aikaansaamia harjuja. Läntisen Suomenlahden saaristovyöhykkeet ovat kapeampia kuin Saaristomerellä, mutta muuten alueella esiintyy samantyyppisiä elinympäristöjä ja lajistoa. Itäinen Suomenlahti on Pyhtään ja Kotkan seudulla hyvinkin louhikkoista ja rannat ovat siellä kivikkoisia. Lähellä Venäjän rajaa esiintyy jälleen komeita kalliorantoja.

Vaikka eliöstö onkin samantyyppistä koko Suomenlahdella, alenee suolapitoisuus itään päin mentäessä, mikä johtaa mereisten lajien vähenemiseen. Suomenlahdelta löytyvätkin muun muassa meriajokkaan, hietakatkaravun, sinisimpukan, rakkolevän ja kampelan levinneisyyden itärajat. Sinisimpukan onkin korvannut monin paikoin vähäsuolaisessa murtovedessä esiintyvä vieraslaji, vaeltajasimpukka.

Suomenlahden ympäristöongelmat

Suomenlahden vaikeimpana ongelmana voidaan pitää rehevöitymistä, joka johtuu runsaasta ravinnekuormituksesta ja joka näkyy kesäisin runsaina lauttamaisina leväkukintoina.

Suomenlahden rannalla on useita öljynjalostamoita, joihin on paljon tankkeriliikennettä. Öljyä kuljetetaan Suomenlahdella vuosittain 165 miljoonaa tonnia, mikä on seitsenkertainen määrä 1990-lukuun verrattuna. Yksirunkoisen öljyaluksen säiliön puhkeaminen aiheuttaisi vakavan öljyvahingon.

Alueen luonnonsuojelualueet

Läntiselle Suomenlahdelle perustettiin vuonna 1989 Tammisaaren saariston kansallispuisto, kun taas Itäisen Suomenlahden kansallispuisto perustettiin vuonna 1982. Lisäksi Suomenlahden alueella sijaitsee useita sekä yksityisten että valtion mailla sijaitsevia suojelualueita, joista suuri osa kuuluu Natura 2000 –verkostoon. Tällaisia ovat mm. Tulliniemen linnuston suojelualue, Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue, Kirkkonummen saaristo sekä Pernajanlahden ja Pernajan saariston merensuojelualue. Vuonna 2001 alueelle perustettiin kaksi hylkeidensuojelualuetta.

Aiheesta muualla