Vieraslajit

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amerikankampamaneetti.jpg

Vieraslajeiksi sanotaan lajeja, jotka ovat ihmistoiminnan seurauksena, joko tahallisesti tai tahattomasti, siirtyneet maantieteelliseltä alueelta toiselle. Uusia lajeja siirtyy myös luonnollista tietä, esimerkiksi jokien kautta ja lintujen mukana. Näitä kutsutaan tulokaslajeiksi. Itämereen on viimeisen 200 vuoden aikana saapunut 117 vieraslajia, sekä eläimiä että kasveja. Näistä noin 70 on jäänyt mereemme pysyvästi. Suomen rannikoilla elää nykyään vakituisesti yli 20 vierasta lajia.

Vieraslajit saapuvat yleensä laivojen painolastivesitankeissa tai runkoon kiinnittyneinä. Meri- ja kanavaliikenteen kasvu on lisännyt voimakkaasti lajien siirtymisiä uusille alueille.

Kuva: Amerikankampamaneetti

Vieraslajien vaikutukset

Vieraslajit rikastuttavat lajiköyhää Itämerta, jos ne eivät syrjäytä kotoperäisiä lajeja. Uudet lajit joutuvat usein kilpailemaan elintilasta ja ravinnosta, mutta niiden aiheuttamat muutokset ekosysteemissä eivät näy välittömästi. Uudet lajit voivat toisaalta uhata ekosysteemiä voittamalla ravinto- tai tilakilpailussa alkuperäislajeja ja toisaalta tarjota runsastuessaan ravintolähteen saalistajille. Parhaassa tapauksessa vieraslaji voi olla siis harmiton tai jopa hyödyllinen. Yleensä uudet lajit kuitenkin aiheuttavat ongelmia, koska ne järkyttävät ekosysteemin ekologista tasapainoa. Itämeressä mikään laji ei ole vielä aiheuttanut suoranaista ekokatastrofia, paljon pientä harmia kyllä. Lajien leviämistä ja lisääntymistä seurataan, sillä niiden aiheuttamat ekologiset ja taloudelliset vaikutukset voivat olla yllättäviä.

Vieraslajien kulkeutuminen

Suurin osa vieraslajeista kulkeutuu Itämerelle tahattomasti laivojen mukana, painolastivesissä tai runkoon kiinnittyneinä. Runsastunut laivaliikenne, uusien kanavien ja satamien avaaminen sekä laivojen nopeuden ja koon kasvu ovat lisänneet lajiliikennettä maailman vesillä kiihtyvää vauhtia. Itämerellä vähäsuolainen murtovesi on toiminut hyvänä puskurina valtamerellisten lajien leviämisen suhteen. Veden laadun paraneminen maailman satamien jokisuistoissa on kuitenkin lisännyt riskiä, että jokin vähäsuolaisemmassa vedessä elävä laji kykenee leviämään Itämereen. Ilmaston lämpeneminen voi myös lisätä lämpimien vesien vieraslajeja Itämeressä tulevaisuudessa. Suurin osa Itämeren vieraslajeista on tullut kolmelta pääalueelta: Pohjois-Amerikasta, Ponto-Kaspian alueelta (Asovanmeri, Kaspianmeri, Mustameri) ja eteläisen Aasian meriltä.

Lajien onnistuneeseen leviämiseen tarvitaan yleensä monta onnekasta yhteensattumaa. Mutta periaatteessa yksikin painolastivesi riittää siirtämään lajin vaikkapa mantereelta toiselle, mikä tekee ennustamisen vaikeaksi. Useat planktoneliöt muodostavat lepomuotoja, jotka selviävät kuukausia pimeässä, mikä lisää näiden lajien leviämisen todennäköisyyttä.

Itämeren vieraslajeja

Yksin Suomenlahdella on löydetty viimeisen vuosikymmenen aikana kahdeksan uutta lajia. Niistä tänne kotiutuneita ovat amerikanmonisukasmatolajiryhmä, kaspianhalkoisjalkaäyriäinen, vaeltajasimpukka ja kaksi petovesikirppulajia (Cercopagis pengoi ja Evadne anonyx). Kahden muun vieraslajin, leväkatkan ja tiikerikatkan pysyvyyttä ei vielä tiedetä.

Kampamaneetit ovat lajiryhmä, johon kuuluu Itämerellä sekä kotoperäisiä lajeja että vieraslajeja. Suomen vesillä kampamaneetit ovat runsastuneet viime vuosina. Vielä ei ole varmuutta edustaako koko kampamaneettiyhteisö meillä vain yhtä lajia, vai esiintyykö pohjoisella Itämerellä niin pikkumaneettia, arktista maneettia kuin amerikankampamaneettiakin.

Varhaisimpiin vieraslajeihin kuuluu hietasimpukka (Mya arenaria), jonka siirtyminen Pohjois-Amerikasta läntiselle Itämerelle on ajoitettu aikaan jo ennen Kolumbusta, ehkäpä viikinkiretkien yhteydessä.

Toinen varhaisiin vieraisiin kuuluva laji on merirokko (Balanus improvisus), joka levisi Pohjois-Amerikasta Eurooppaan jo 1800-luvulla, ja Suomen rannikolle se ilmestyi 1840-luvulla. Merirokko kiinnittyy tiukasti erilaisille pinnoille. Laivojen ja veneiden pohjissa se on kiusallinen, koska se aiheuttaa kitkaa, ja lisää näin polttoaineen kulutusta.

Kasviplanktonleviä on Suomen vesille levinnyt vain harvoja. Yksi näistä on panssarisiimalevä Prorocentrum minimum, joka levisi Suomenlahdelle 1990-luvulla. Yhteensä kasviplanktonvieraita on Itämereen vakiintunut, Kattegat mukaan lukien yhteensä kahdeksan lajia. Levien siirtyessä on vaarana myrkyllisten lajien kotiutuminen Itämereen.

Kaloista karppi (Cyprinus carpio) on kuulunut Itämeren eläimistöön jo keskiajalta lähtien. Nuorempia vieraita ovat eräät lohi-, siika- ja nieriälajit. Uusimpia Suomen vesiltä löydettyjä kalavieraslajeja ovat mustatäplätokko ja hopearuutana. Mustatäplätokosta on vain muutamia havaintoja, hopearuutanaa on löydetty Helsingin ja Turun vesiltä. Molempien lajien uskotaan asettuvan tänne hyvän lisääntymiskykynsä ansiosta.

Suurin osa vieraskalalajeista on saapunut meille istutusten kautta. Poikkeuksen tästä muodostaa mustatäplätokko (Neogobius melanostomus), joka on tiettävästi tullut laivojen painolastivesissä vuonna 1990.

Vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha) on Euroopan ja Pohjois-Amerikan haitallisimpia vieraslajeja. Se on kotoisin Mustanmeren ja Kaspianmeren alueelta. Simpukka voi pahimmillaan lisääntyä massoittain ja syrjäyttää luontaiset simpukkakannat. Se voi myös tukkia voimaloiden jäähdytysjärjestelmät ja peittää poijut ja reimarit.

Suomen vesissä vaeltajasimpukka ei ole vielä muodostanut massaesiintymiä. Tutkijoille ei kuitenkaan ole täysin selvillä, miksi murtovetemme ja järvemme ovat säästyneet simpukan aiheuttamilta ongelmilta. Vesissämme täytyy olla jokin elementti, mikä ei ole sopinut simpukalle. On kuitenkin hyvin mahdollista, että esimerkiksi Itämeren suolaisuuden muutokset tekevät simpukan massaleviämisen mahdolliseksi.

Yhdysvalloissa simpukan aiheuttamat ongelmat ovat valtavia, ja siellä käytetään vuosittain satoja miljoonia dollareita siitä aiheutuvien ongelmien hoitoon.

Runsastuneimpia vieraslajeja ovat mm. merirokko, amerikanmonisukasmato ja petovesikirppu. Merirokko aiheuttaa haittaa kiinnittymällä vedessä oleviin rakenteisiin ja veneiden ja laivojen pohjarakenteisiin. Petovesikirppu haittaa kalastusta tarttumalla pyyntivälineisiin ja limoittamalla ne. Petovesikirpun leviäminen alkoi itäiseltä Suomenlahdelta ja Riianlahdelta, nyt sitä tavataan jo koko Itämerellä. Pohjalla elävä amerikanmonisukasmato on runsaasti lisääntyvänä lajina monin paikoin runsain pohjaeläin.

Aiheesta muualla

• Voit ilmoittaa omat havaintosi Vieraslajiportaalissa