Tämä sivu on osa Itämeri-sanakirjaa.
Sinilevien tuottamia yhdisteitä, jotka ovat haitallisia muille eliöille.
Sinilevistä eli syanobakteereista osa tuottaa yhdisteitä, jotka ovat haitallisia muille eliöille.
Nodularia spumigena -sinilevä muodostaa kesäisin Itämerellä laajoja pintaesiintymiä, jotka on tutkittaessa aina todettu myrkyllisiksi. Levän tuottama nodulariini on maksamyrkky ja syöpävaarallinen yhdiste. Nodulariinia voi kertyä kampeloiden maksoihin ja sinisimpukoihin. Runsasta kampelan maksan syöntiä tulisikin välttää. Lohessa ja silakassa ei ole todettu kohonneita levämyrkkypitoisuuksia.
Itämeren kukinnoissa esiintyy yleisesti myös Aphanizomenon flos-aquae –sinilevää. Lajin tuottamia hermomyrkkyjä, PSP (Paralytic Shellfish Poisoning) ja anatoksiineja, ei ole toistaiseksi havaittu Itämerellä.
Itämeren rannikkoalueilla esiintyy ajoittain myös Anabaena, Microcystis –ja Plankthothrix –sinilevien kukintoja. Microcystis – ja Plankthothrix –kukintojen myrkyllisyyttä Itämeressä ei ole tutkittu. Makeissa vesissä molemmat lajit voivat tuottaa maksamyrkkyjä (mikrokystiinejä) ja Plankthothrix myös hermomyrkkyjä (anatoksiineja).
Itämeren Anabaena-suvun lajeja sisältävissä kukinnoissa on todettu kohonneita maksamyrkkypitoisuuksia (mikrokystiinit). Makeissa vesissä tämä suku voi tuottaa sekä hermo- että maksamyrkkyjä (anatoksiineja ja mikrokystiinejä).
Uiminen runsassinileväisessä vedessä ja pärskeet voivat aiheuttaa allergia- ja myrkytysoireita, kuten silmien ja huulten kirvelyä, rakkuloita, nuhaista oloa, lihaskipuja tai pahoinvointia.
Sinileväistä vettä ei saa käyttää pesu- tai löylyvetenä eikä syötävien vihannesten kasteluun. Sinilevämyrkky ei häviä vedestä keittämällä. Lapsia tai kotieläimiä ei saa päästää rannalle voimakkaan kukinnan aikana.
Ihmisiä ei Itämeren alueella ole koskaan kuollut sinilevämyrkytykseen, mutta kylläkin koti- ja lemmikkieläimiä. Koira voi saada tappavan annoksen sinilevämyrkkyä pelkästään nuolemalla turkkiaan uituaan sinileväisessä vedessä.
Kuva: Sinileviä mikroskoopin kautta katsottuna. / S Hällfors ja H. Viljamaa
