Koijärvi (35.965.1.001)
Koijärvi on pieni järvi Kokemäenjoki (35) -päävesistössä.
Järven erityispiirteet
Koijärvi on ruohikkoinen järvi ja kosteikko, joka sijaitsee Forssassa entisen Koijärven kunnan alueella. Järven pinta-ala on noin 242 hehtaaria. Koijärven lasku-uomasta saa alkunsa Koijoki eli Kojonjoki, joka virtaa Forssan pohjoisosien, Humppilan ja Loimaan läpi ja laskee lopulta Loimijokeen Alastarolla Loimaalla.
Koijärvestä tuli merkittävä lintujärvi vuonna 1910 toteutetun lähes metrin suuruisen pinnanlaskun seurauksena. Koijärvi on varsin matala ja 1930-luvulla sen ennustettiin kuivuvan vähitellen kokonaan. Jo tuolloin järvi merkittiin maarekisteriin kuivaksi maaksi. Luonnontutkijat luokittelivat Koijärven kuitenkin kuuluvaksi Suomen arvokkaimpiin lintujärviin sen runsaan ja monimuotoisen pesimälinnuston vuoksi. 1960-luvun lopulla Koijärvi oli jo suurimmaksi osaksi kasvanut umpeen ja se ei enää kuulu Suomen tärkeimpien lintujärvien joukkoon.
Koijärven vesi on ruskeaa ja humuspitoista sekä lievästi hapanta, ravinteikasta ja vähähappista. Ruohikkoisen järven korte-, sara- ja ruoholuhtia niitettiin ennen karjan ruuaksi.
Nykytila ja suojelu
Koijärvi rauhoitettiin kokonaan vuonna 1992 ja pääosa järvestä on hankittu valtiolle. Hämeen maakuntakaavassa järvi on SL-merkinnällä eli se on suojeltu luonnonsuojelulailla. Järvi kuuluu myös Natura 2000-verkostoon ja valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan.
Koijärvi on jo niin umpeenkasvanut, ettei se esimerkiksi enää houkutteke lintuja niin paljon kuin aiemmin ja siellä esiintyvä lajisto köyhtyy. Suojelutoimista ja järven luontoarvoja palauttavista hoitotoimista huolimatta umpeen kasvaminen on jatkunut vuosien mittaan luonnollisen rehevöitymisen seurauksena.
Linnut ja muu vesiluonto
Vaikka Koijärvi on menettänyt asemansa yhtenä Suomen parhaista lintujärvistä, viihtyy siellä edelleen monia tyypillisiä järvilintulajeja sekä vaateliaita kosteikkolintulajeja, joista eräiden tiheydet ovat jopa huippuluokkaa. Poikkeuksellisen laaja luhta-alue on myös kasvillisuudeltaan melko edustavaa.
Lintudirektiivin liitteen I linnuista Koijärvellä tavataan kalatiiraa, kurkea, laulujoutsenta, liroa, luhtahuittia, mehiläishaukkaa, mustakurkku-uikkua, pikkulepinkäistä, pikkusieppoa, pyytä, ruisrääkkää ja ruskosuohaukkaa. Muita Koijärven huomionarvoisia lintulajeja ovat nuolihaukka, heinätavi, härkälintu, taivaanvuohi, pikkulokki, naurulokki, kalalokki, rytikerttunen, ruokokerttunen, haapana, tukkasotka, telkkä ja metsäviklo.
Vesistön käyttö
Koijärvi on rauhoitettu ja pääosa järvestä on nykyisin valtion omistuksessa.
Tositarinat
1970-luvulla osa Koijärven ympärillä asuneista maanviljelijöistä halusi laskea edelleen järven pintaa ja kuivattaa rantamaita. Osa maanomistajista ja luonnonsuojelioista kuitenkin vastustivat hanketta vedoten Koijärven luontoarvoihin ja merkittävyyteen lintuvetenä. Kymmenisen vuotta kestänyttä kiistaa puitiin niin hallituksessa kuin korkeimmassa oikeudessakin.
Koijärvi nousi laajempaan tietoisuuteen huhtikuussa 1979, kun osa maanomistajista ryhtyi omavaltaisesti syventämään laskuojaa järven kuivattamiseksi, vaikka asian oikeuskäsittely oli vielä kesken. Tiedon tullessa julkisuuteen luonnonsuojelijat ryhtyivät välittömästi vastatoimiin. Koijärven kuivaamisen estämiseksi perustetun ympäristöliikkeen, Koijärvi-liikkeen, jäsenet rakensivat laskuojaan padon ja osa sitoi itsensä kettingein kiinni työkoneisiin. Viranomaiset irrottivat aktivistit väkisin koneista ja räjäyttivät urakoitsijoiden kanssa padon. Luonnonsuojelijat eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan he jatkoivat uusien esteiden rakentamista laskuojaan.
Koijärven tapahtumat huomioitiin laajasti lehdissä, radiossa ja televisiossa ja lopulta Koijärveä ei kuivattu. Koijärven tapahtumilla ja Koijärvi-liikkeen toiminnalla oli myös muita merkittäviä vaikutuksia. Osittain tapahtumien seurauksena Suomeen perustettiin ympäristöhallinto vuonna 1983 ja itse Koijärvi-liike toimi alkusysäyksenä Vihreän liiton perustamiselle, joka rekisteröityi puolueeksi vuonna 1988. Koijärveä voidaan pitää myös yhtenä suomalaisen ympäristöliikkeen merkkipaikoista, sillä tapahtumien jälkeen suoraa kansalaistoimintaa alettiin käyttää kiistoissa puolustamaan luonnonarvoja.
