Happikadolla eli anoksialla tarkoitetaan tilannetta, jossa pohjasedimentin pinta on hapeton.
Veden tiheyskerrostuneisuus voi estää tuulta sekoittamasta hapekasta pintavettä pohjanläheiseen veteen. Tällöin hajotustoiminta kuluttaa lopulta kokonaan hapen sedimentin pinnasta ja pohjanläheisestä vedestä.
Loppukesällä rehevöityneille rannikkoalueille syntyy hapettomia pohja-alueita, jos vesi on kerrostunutta ja alueen vedenvaihto heikkoa.Rantavyöhykkeen runsas rihmaleväkasvusto irtoaa vanhetessaan kasvualustastaan ja vajoaa. Tällöin suojaisille pohja-alueille voi muodostua laajoja levämattoja, jotka hajotessaan kuluttavat altaan kaiken hapen.
Hapen vähetessä pohjasedimentin fosfori vapautuu veteen ja myös luonnollinen typenpoisto heikkenee. Hapen loputtua hajotustoiminta alkaa käyttää hapettimenaan sulfaattia ja samalla veteen muodostuu myrkyllistä rikkivetyä. Pohjaeläimet kuolevat ja pohjakalat pakenevat alueelta.
Happikato Itämeren eri osissa
Varsinaisen Itämeren avomerialueilla, jossa vesi on pysyvästi kerrostunutta, pohjilla vallitsee lähes jatkuva happikato ja syvävesi sisältää rikkivetyä. Pohjanmereltä tulevat suuret suolavesipulssit parantavat hetkellisesti varsinaisen Itämeren syvänteiden happitilannetta syjäyttämällä osan hapettomasta vedestä.
Suomenlahdella kerrostuneisuus vaihtelee voimistuen suuren suolavesipulssin seurauksena. Kerrostuneisuuden voimistuminen johtaa lopulta pohjien happitilanteen heikkenemiseen.
Pohjanlahdella kerrostuneisuus on heikkoa eikä happikatoa esiinny.
Kuva: Rikkibakteerimatto peittää hapetonta pohjasedimenttiä. Visa Hietalahti.
Aiheesta muualla
- Itämeren happi- ja ravinnetilanne (Ymparisto.fi -verkkopalvelu)
