Saimaa (04.112.1.001)
Saimaa on suuri järvi Vuoksi (04) -päävesistössä. Sen ekologinen tila on tyydyttävä. Saimaa on Etelä-Karjalan maakuntajärvi.
Keskustelut
Uusimmat havainnot
4. joulukuu 2025 |
29. marraskuu 2025 |
Vesistöennusteet
Kuvat
Saimaa (04.112.1.001)/Puumalansalmen silta
Puumalansalmen silta kauempaa kuvattuna.
Järven erityispiirteet
Saimaa on Vuoksen vesistön ja Suomen suurin järvi Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa. Järven ala on 1377 km², keskisyvyys 10,8 m ja suurin syvyys, Käenniemenselällä, 86 m. Rantaviivaakin on pitkä pätkä, 5277 km.
Valuma-alueen ala on järvi mukaan lukien 61 054 km², josta vettä 20,0 %. Pääosan valuma-alueesta muodostaa Puumalansalmen yläpuolinen Vuoksen vesistö, 55 092 km², josta vettä 18,5 %. Kuolimon alue on 864km², Syysjärven alue 474 km² ja Ukonveden alue 378 km².
Saimaan rajaus on mittava haaste Suomen järvitieteelle eikä yksiselitteistä ratkaisua ole (ks. Suur-Saimaa). Tässä raja on vedetty Puumalansalmeen ja kaikki sen eteläpuoliset Suur-Saimaan vedet muodostavat Järviwikin Saimaan. Siitä voitaisiin erottaa omiksi järvikseen esimerkiksi seuraavat:
• Läntinen Pien-Saimaa (97 km²). Rajauksena on likipitäen Saimaanharjun ja Taipalsaaren kautta kulkeva tie eli tämä suljettu vesialue jää sen länsipuolelle. Keskisyvyys on 4,7 m ja veden teoreettinen viipymä noin 4,5 vuotta. • Itäinen Pien-Saimaa (54 km²). Edellisestä Vehkataipaleen tielle, pohjoisreuna Taipalsaaren taajaman kohdalla. Eteläosassa tämä ulottuu Lauritsalan edustalta Kattelussaaren kärkeen. Keskisyvyys 5 metriä. • Maavesi (18 km²). Taipalsaaren taajaman pohjoispuolinen vesialue. • Luonteri (108 km²). Erämainen ja sokkeloinen vesialue Anttolan koillispuolella. Lähes 600 saarta, joista suurimmat Pihlajasalo ja Saukonsalo. Saimaan suurin saari Hurissalo erottaa Luonterin Lietvedestä ja Saimaan pohjoisesta pääaltaasta. Luonterin syvin kohta on 72 m. • Lietvesi (91 km²). Melko avoin pienehköjen saarien pilkkoma selkävesi Hurissalon itäpuolella. Keskisyvyys on jopa 18 m, suurin syvyys 52 m. • Louhivesi (48 km²). Ristiinan ja Anttolan välillä, itä-länsisuuntainen, kapeahko selkä. • Yövesi (58 km²). Ristiinasta itä-kaakkoon. Saimaan syvin kohta sijaitsee Yöveden Käenniemenselällä. • Haapavesi (31 km²). Äitsaaren ja Salosaaren rajaama vesialue Ruokolahden länsipuolella.
Näiden 'järvien' pinta-ala on yhteensä 505 km². Jos ne erotetaan Saimaasta, jäljelle jää 872 km². Tällöin Saimaa olisi vasta Suomen viidenneksi suurin järvi. Eiköhän se kuitenkin ansaitsisi olla ykkönen?
Näkymä Saimaalle Lappeenranna hiekkalinnan kupeesta
Saimaan saaret
Saimaassa on peräti 5484 saarta, joiden yhteispinta-ala on 79 114 ha eli yli puolet järven vesialasta.
Yli sadan hehtaarin saaria on 65, joista sadan suurimman järvensaaren listalle yltävät:
| Nimi | ala (ha) | sijoitus |
|---|---|---|
| Hurissalo | 18028 | 2 |
| Äitsaari | 7482 | 6 |
| Kirkkosaari | 4725 | 9 |
| Salosaari | 2596 | 15 |
| Lintusalo | 2434 | 17 |
| Kyläniemi | 2265 | 18 |
| Pihlajasalo | 1888 | 25 |
| Niinikkosaari | 1850 | 26 |
| Mietinsaari | 1792 | 27 |
| Härskiänsaari | 1460 | 31 |
| Otasalo | 1434 | 33 |
| Saukonsalo | 1174 | 43 |
| Liiansaari | 1109 | 46 |
| Suuri Jänkäsalo | 1062 | 49 |
| Niinisaari | 1028 | 53 |
| Himalansaari | 1011 | 54 |
| Kattelussaari | 792 | 73 |
| Liimattala(nsaari) | 759 | 77 |
| Kärnäsalo | 724 | 83 |
Vedenkorkeus ja virtaama
Saimaan vedenkorkeutta on havaittu vuodesta 1847 alkaen. SYKEn vedenkorkeusasteikko sijaitsee Lauritsalassa (YKJ 6775555, 3568816). Koko jakson keskivedenkorkeus on ollut N60+ 75,85 m. Keskimääräinen vuotuinen vedenkorkeusvaihtelu on ollut 72 cm. Ylin vedenkorkeus on ollut N60+ 77,71 m (elokuulta 1899), alin N60+ 74,38 m (huhtikuulta 1942), joten äärivaihtelu on ollut 333 cm.
Saimaa on säännöstelemätön järvi, mutta Suomen ja Venäjän välisen valtiosopimuksen mukaan Vuoksen voimalaitoksen juoksutuksia voidaan muuttaa juoksutussäännön nojalla vedenkorkeuden uhatessa ylittää tai alittaa puolella metrillä jakson pitkäaikaisen keskiarvon.
Tyypillinen vedenkorkeuden muutos päivässä on Saimaassa alle senttimetrin luokkaa (keskiarvo 0,7 cm). Suurimmillaan Saimaassa on havaittu noin 15 sentin päivämuutos, ja tämä johtuu yleensä tuulen aiheuttamasta veden pakkautumisesta, ja vedenpinnan kallistumisesta järvessä. Tällaisen tilanteen jälkeen vesipinta alkaa keikahdella, kun se pyrkii palautumaan tasapainoon (seiche eli ominaisheilahtelu). Tällöin vedenpinta voi vaihdella muutaman päivän ajan kymmenisen senttiä suuntaan jos toiseen.
Saimaan laajoista yläpuolisista valuma-alueista ja järven suuruudesta johtuen vuoden ylivesi sattuu järvellä suhteellisen myöhään, keskimäärin vasta heinä–elokuussa. Saimaalla vuoden ylin vedenkorkeus sattuu hyvin harvoin kevätkuukausina. Jaksolla 1847–2004 vuoden ylivesi sattui keväällä (MAM) vain 1 %:ssa vuosista. Kesäkuukausina (JJA) vuoden ylivesi sattuu noin 45 %:ssa vuosista, syksyllä (SON) 15 %:ssa vuosista ja talvella (DFJ) 38 %:ssa vuosista. Talven suureen osuuteen vaikuttaa se, että Saimaan hitaan käyttäytymisen takia vedenpinta saattaa nousta syksyn sateista vielä seuraavan vuoden puolelle, ja tällöin vuoden viimeisen päivän lukema saattaa olla koko vuoden ylin vedenkorkeus. Toisin päin tilanne voi olla se, että edellisen vuoden korkean vedenkorkeuden jäljiltä vedenpinta laskee vuoden aikana niin, että vuoden ensimmäisen päivän arvo on koko kalenterivuoden korkein vedenkorkeus.
Vuoksi valjastettiin vesivoiman tuotantoon jo 1800-luvun lopulla. Enson voimalaitos otettiin käyttöön helmikuussa 1889. Imatrankosken vesivoimalaitos lähempänä Saimaan luusuaa valmistui kolmessa vaiheessa. Ensimmäiset koneistot rakennettiin 1922–1930 ja otettiin käyttöön 1928, toiset koneistot jaksolla 1934–1937 ja kolmas rakennusvaihe oli vuosina 1948–1951. Tainionkosken voimalaitos Imatrankoskesta ylävirtaan otettiin käyttöön 1949.
SYKEn rekisterissä on Saimaan menovirtaamia Imatralta ja/tai Tainionkoskelta vuodesta 1847 alkaen. Keskivirtaama koko jaksolla on ollut 594 m3/s, keskiylivirtaama 729 m3/s ja keskialivirtaama 419 m3/s. Äärivirtaamat ovat olleet 1170 m3/s (elokuussa 1899) ja56 m3/s (heinäkuussa 1954). Yli tuhannen kuution virtaamia on esiintynyt vuosina 1899, 1924, 1955, 1962, 1963, 1981, 1982 ja 1987.
Saimaan veden korkeudesta saa ajantasaista tieto Valtion ympäristöhallinnan sivuilta .
Pintaveden lämpötilat ja jäähavainnot
Pintaveden lämpötilan päivittäinen havainnointi aloitettiin Saimaalla 1916. Mittauspaikka sijaitsee melko lähellä Saimaan kanavan suuta. Mittaukset tehdään laiturin päästä, kahden metrin päässä rannasta. Paikalle asennettiin kesäkuussa 2000 Procolin (automaattinen vedenkorkeusasema) yhteyteen automaattinen lämpömittari. Veden syvyys mittauspaikalla on 150 cm. Ranta on jyrkkä (yhden metrin päässä rannasta veden syvyys on yksi metri) ja pohja kalliota. Havaintopaikka on varjossa aamuisin klo 8, vesi sekoittuu melko heikosti. Havainnot edustavat Saimaan eteläosien ranta-alueiden lämpötilaa. Yleisimmät tuulen suunnat avovesikaudella ovat etelä ja lounas.
Pintaveden lämpötilan keskiarvo koko havaintojaksolla on ollut kesäkuussa 15,4, heinäkuussa 18,8 ja elokuussa 18,1 astetta.
Jäätymis- ja jäänlähtötietoja on olemassa vuodesta 1885 alkaen, puuttuvia vuosia on pari.
Jäänpaksuushavainnot alkoivat vuonna 1917 asteikon luona Lauritsalassa. Jäänpaksuudet kuitenkin epäilyttävän suuria havaintojakson alkuvuosina, vuodesta 1927 alkaen sarja vaikuttaa homogeeniselta. Jään keskimääräinen talvikautinen maksimipaksuus on ollut 53 cm, koko jakson ennätyspaksuus 69 cm maaliskuulta 1960.
Nimistön kirjavuutta
Paikallisessa käytännössä, kirjallisuudessa sekä myös eräissä kartoissa on Saimaan eteläosista käytetty nimeä Suur-Saimaa ja Pien-Saimaa. Suur-Saimaa on rajattu tällöin koskemaan joko Lappeenrannasta ja Imatralta Kyläniemen kohdalle tai Taipalsaaren, Joutsenon, Ruokolahden ja Puumalan (osin entisten) kuntien alueella olevaa vesialuetta.
Pien-Saimaa on Suur-Saimaasta erottuva suojainen Saimaan osa, joka lännessä rajoittuu Savitaipaleeseen ja pohjoisessa Toiseen Salpausselkään.
Etelä-Saimaalla tarkoitetaan vesialuetta Puumalansalmesta etelään.
Ylä-Saimaa on myös usein käytetty Saimaan rajaus, jolla tarkoitetaan joko Saimaan Savonlinnan pohjoispuolisia osia tai Suur-Saimaan Kyläniemen kohdilta Puumalaan ulottuvaa vesialuetta.
Puhekielessä Saimaa- nimeä käytetään myös yleisnimenä, jolloin se saattaa tarkoittaa mitä tahansa järven osa-aluetta.
Maantieteilijä ja runoilija Aaro Hellaakoski käytti myös nimeä Suursaimaa (näin kirjoitettuna); tällä hän tarkoitti Itä-Suomen muinaista jääjärveä, joka syntyi noin 6000 vuotta sitten. Hellaakoskea häiritsi Saimaa-nimen kirjava käyttö ja erilaiset rajaukset. Vuonna 1933 hän teki nimiehdotuksen, jonka mukaan tämä 76 metriä merenpinnan yläpuolella olevaa yhtenäinen allasjoukko saisi nimen Satanen. Suurimmat altaat ovat viidessä eri osassa, joiden nimet olisivat Koillissatanen, Luoteissatanen, Itäsatanen, Keskisatanen ja Eteläsatanen. Hellaakoski käytti myös Saimaa nimeä; Eteläsataseen sisältyi neljä eri Saimaata: Selkäsaimaa, Saarisaimaa, Pieni Saimaa ja Iso Saimaa. Näistä nimistä Iso Saimaa on jäänyt sekä puhe- että kirjakieleen näihin päiviin asti, mutta tarkoittamaan koko Saimaata.
Voisiko tämä asia enää selkeämpi olla?
Nykytila ja suojelu
Pien-Saimaa, Saimaan eteläinen osa, on matala ja osin eriytynyt vesialue jossa veden vaihtuvuus on hidasta. Viimeisten vuosikymmenien aikana sen veden laatu on muuttunut selvästi. Tämä näkyy mm. veden samentumisena, näkösyvyyden vähenemisenä, pohjan laadun muutoksina, verkkojen limoittumisena sekä leväkukintojen yleistymisenä. Luonnontilaisena Pien-Saimaan on ollut karu ja kirkasvetinen vesistö.
Veden laatu vaihtelee Pien-Saimaan vesistön eri osissa. Vuonna 2013 vesistön vedenlaatu on luokiteltu tyydyttäväksi. Läntisellä Pien-Saimaalla vesistöä kuormittavat maa- ja metsätalous, haja-asutus, hulevedet, turvetuotanto sekä ajoittain myös sisäinen kuormitus. Idässä suurin kuormittaja on UPM Kymmene Oyj:n Kaukaan tehtaat. Pien-Saimaalla on toteutettu erilaisia toimenpiteitä kuormituksen vähentämiseksi sekä veden laadun parantamiseksi. Kunnostusta koordinoi Lappeenrannan seudun ympäristötoimi. Muita toimijoita ovat mm. ELY-keskus, Saimaan vesiensuojeluyhdistys sekä Läntisen Pien-Saimaan kalastusalue. Pien-Saimaan tilan kohentamiseksi perustettiin myös vuonna 2003 Pien-Saimaan suojeluyhdistys ry .
Eteläistä Suur-Saimaata kuormittaa metsäteollisuus. 1990-luvulta lähtien teollisuuden vaikutus on kuitenkin selvästi pienentynyt ja vedenlaatu parantunut vuosien saatossa. Eteläisen osan ekologinen luokitus on erinomainen. Kyläniemen pohjoispuolinen Suur-Saimaa on lähes luonnontilainen ja alueen veden laatu on erinomainen.
Ajantasaista ja usein päivittyvää tietoa Saimaan vesi- ja levätilanteesta sekä vedenlaadusta saa mm. Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry:n sivuilta.
Kalat, linnut ja muu vesiluonto
Kenties tunnetuin ja samalla uhanalaisin Saimaalla lisääntyvä eläinlaji on saimaannorppa. Pahimmillaan saimaannorpan kanta oli 1980-luvulla noin 120-150 yksilöä. Tämän maailman uhanalaisimman hylkeen kanta on saatu kuitenkin hitaasti nostettua sinnikkäiden suojelutoimien avulla noin 380-400 yksilöön. Lisää saimaannorpasta voi lukea mm. Saimaannorppa lajina ja Saimaannorpan suojelu . Valtioneuvosto on antanut saimaannorpan suojelemiseksi kaksi asetusta, joilla rajoitetaan kalastusta saimaalla.
Saimaan vesistöalueella elää ainutlaatuisia ja arvokkaita kalalajeja, kuten äärimmäisen uhanalaiset järvilohi ja saimaannieriä, erittäin uhanalainen järvitaimen ja silmällä pidettävä harjus. Näitä arvokkaita lohikaloja suojelemaan on perustettu Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen -hanke . Suur-Saimaalla tavataan ainakin 32 eri kalalajia. Tärkein talouskala on muikku. Jokirapua esiintyy harvoina kantoina ja istutettu täplärapukanta on pyyntivahva.
Asutus ja vesistön käyttötavat
Saimaa ympäristöineen on erittäin suuressa arvossa retkeilijöiden keskuudessa. Vesistöön voi tutustua niin maitse kuin vesitse. Pyöräillen Saimaan voi kokea suosittua ympyräreittiä pitkin ( Suur-Saimaan kierros ), jonka pituus on 362 km. Noin kolmen tunnin päiväajolla reitin taittaa viikossa. Vesiretkeilijöitä varten Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö ylläpitää retkisatamia kuudessa saaressa. Vesiteitse pääsee Satamosaareen, Ruuhonsaariin, Ilkonsaareen, Hietasaareen, Pullikaiseen ja Palosensaareen. Maitse pääsee Päihäniemeen, Huuhanrantaan ja Rastinniemeen. Saimaan retkisatamista saa tietoa esimerkiksi Veneilysaimaa -sivustolta . Veneettömät pääsevät tutustumaan Saimaan upeisiin maisemiin järviristeilyillä, joita lähtee kesäaikaan päivittäin mm. Savonlinnan ja Lappeenrannan satamista.
Saimaan virkistysalue yhdistyksellä on Saimaalla neljä virkistysaluetta Puumalassa, Ristiinassa, Savonlinnassa ja Mikkelissä. Nämä virkistysalueet ovat jokaisen käytettävissä jokamiehenoikeudella.
Myllysaaren uimalan taustalla siintää Lappeenrannan satama ja linnoitus
Tarut ja tositarinat
Saimaan vesistöalueella on ollut liikennettä kauan. Luonnollisesti järvi kätkee syvyyksiinsä runsaasti myös hylkyjä. Lisää aiheesta voi lukea täältä (meriargeologinenseura) ja täältä (Saimaan hylyt).
Arkeologit etsivät merkkejä Saimaan vedenpinnan alle jääneestä kivikautisesta asutuksesta. Lisää tästä Helsingin yliopiston hankkeesta voi lukea täältä.
Aiheesta muualla
- Saimaa (ymparisto.fi)
- Astuvansalmen kalliomaalaukset (Wikipedia)
- Juha "Norppa" Taskinen, Savonlinnalainen elokuvaohjaaja, valokuvaaja ja kirjailija. Mm. kirjat: Unelma Saimaasta WSOY 1991 sekä Paluu Saimaalle WSOY 2009.
- Saimaan Venematkailuopas 2015-16
- Riihisaari - Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus
- 11 poimintaa Saimaan historiasta Artikkeli Etelä-Saimaan juhlalehdessä 11.8.2015
- Saimaan esihistoriallisia vaiheita
