Suomen järvet, joet ja rannikkovedet luokitellaan niiden ekologisen ja kemiallisen tilan perusteella. Luokitus perustuu EU:n vesipuitedirektiiviin ja toteutetaan yhtenäisin kriteerein koko Euroopan unionin alueella.
Ekologisen tilan luokitus perustuu siihen, kuinka paljon ihmistoiminta on muuttanut vesistön luonnontilaa. Rehevä ja sameavetinen järvi voi siis olla ekologiselta tilaltaan hyvä, jos se olisi myös luonnontilaisena rehevä ja samea.
Ennen arviointia järvet, joet ja rannikkovedet on rajattu vesimuodostumiksi, jotka kukin on tyypitelty luonnollisten ominaisuuksiensa perusteella. Järvet koostuvat tyypillisesti yhdestä vesimuodostumasta joitakin isoja järviä lukuun ottamatta. Suomen rannikkovedet on jaettu kaikkiaan 274 vesimuodostumaan.
Ekologisen tilan arvioinnissa tarkastellaan ensisijaisesti vesimuodostuman biologisia laatutekijöitä, kuten planktonleviä, piileviä, vesikasveja pohjaeläimiä ja kaloja. Lisäksi huomioidaan veden fysikaalis-kemialliset ominaisuudet, kuten ravinnepitoisuudet, happamuus ja näkösyvyys, sekä hydrologiset ja morfologiset tekijät, kuten padot, vaellusesteet ja vedenpinnan vaihtelut.
Vertaamalla tutkimusten ja mittausten tuloksia kunkin vesimuodostuman pintavesityypin luonnontilaisiin arvoihin, saadaan ekologiseksi luokaksi jokin viidestä:
Kemiallinen tila kertoo, esiintyykö vesistössä vaarallisia tai haitallisia aineita yli säädettyjen ympäristönlaatunormien. Näitä aineita ovat esimerkiksi: elohopea, kadmium, lyijy ja polybromatut difenyylieetterit (PBDE). Jos yksikin aine ylittää normin, vesimuodostuman kemiallista tilaa ei voida luokitella hyväksi.
Kemiallisessa luokituksessa on vain kaksi tasoa:
Luokittelun avulla tunnistetaan vesistöt, joiden tilaa tulee parantaa. Tila-arviot toimivat perustana vesienhoitosuunnitelmille ja auttavat kohdentamaan toimenpiteet tehokkaasti. Tavoitteena on, että kaikki pintavedet saavuttavat vähintään hyvän tilan vuoteen 2027 mennessä.
Sivua on viimeksi muutettu 4. syyskuuta 2025 kello 13.17.
