Äimäjärvi (35.262.1.001)
Äimäjärvi on keskikokoinen järvi Kokemäenjoki (35) -päävesistössä. Sen ekologinen tila on välttävä.
Keskustelut
Uusimmat havainnot
Ei tuoreita havaintoja
Kuvat
-S%C3%A4%C3%A4ksniemi-ObsALG-202407130918-66922d5ff1f59.png)
Äimäjärvi on Hattulan ja Hämeenlinnan kuntien alueella sijaitseva Vanajaveden-Pyhäjärven vesistöalueeseen kuuluva järvi. Järvi on jakaantunut suurempaan Rastinselkään ja kapeaan pohjoisosaan. Yhteensä Äimäjärvellä on vesipinta-alaa noin 8,5 km2, josta Rastinselän osuus on 3,7 km2. Järven eteläosan suurin syvyys on noin 9 m, mutta luoteisosan vain 4 m. Järven rannoilla on laajoja savimaita. Noin 20 % valuma-alueesta onkin peltoa. Järven rannalla sijaitsee myös Iittalan taajama. Äimäjärven vesi laskee Oikolanjoen kautta Vanajaveden reitille.
Äimäjärven tila on aiheuttanut huolta jo kauan. Veden laadun seuranta aloitettiin vuonna 1969. Järvi kuuluu nykyään maatalouden hajakuormituksen seurantaan. Järvellä on ollut vuosien mittaan useita kunnostushankkeita.
Järven ekologinen tila on luokiteltu välttäväksi ja vedenlaatu tyydyttäväksi. Vesi on erittäin runsasravinteista ja kesällä siinä on runsaasti planktonleviä. Sinilevien massaesiintymiä ilmaantuu vedenpinnalle vuosittain ja esimerkiksi talvella 2003 paha happikato aiheutti kalakuolemia. Tyypillisesti tilanne on pahempi järven kapeassa pohjoisosassa kuin Rastinselällä. Vuoden 2003 talven jälkeen leväkukinnat ovat hieman vähentyneet ja näkösyvyys kasvanut.
Syitä Äimäjärven nykytilaan on useita. Järvi on luonnostaankin hieman rehevä, mutta tilaa ovat merkittävästi huonontaneet erityisesti maataloudesta tuleva ravinnekuorma sekä järven pohjasta vapautuvat ravinteet. Lisäksi lähialueilla on ojitettu useita soita, ja vuoteen 1970 asti alueen yhdyskuntajätevedet laskettiin puhdistamattomina Äimäjärveen. Useiden siltojen rakennus puolestaan on johtanut vedenvirtauksen heikentymiseen eri altaiden välillä ja siten aiheuttanut kiintoaineksen kertymistä.
Äimäjärven ravinnepitoisuudet olivat korkeita jo vuonna 1969, kun vedenlaadun seuranta aloitettiin. Osittain järven kehnoa tilaa selittävät sen ominaisuudet, mutta ihmisen toiminta on kuitenkin vaikuttanut järven tilaan suuresti erityisesti ravinnelisäyksen ja siltojen rakentamisen kautta. Luonnonhuuhtouman osuus ravinnekuormituksesta onkin typen kohdalla vajaa kolmasosa, ja fosforin osalta alle viidennes.
Ihmislähtöinen ravinnekuorma tulee monesta eri lähteestä. Suurin ravinnekuorma tulee pelto-ojien kautta: maatalous aiheuttaa yli puolet Äimäjärven ulkoisesta fosforikuormasta, ja typpikuormastakin yli 40 %. Fosforikuormituksessa yksi tärkeä tekijä on myös haja-asutus, typellä puolestaan ilmasta tuleva laskeuma. Metsätalouden merkitys rehevöittäjänä on valuma-alueella suhteellisen pieni. Ulkoisen kuormituksen lisäksi ravinteita vapautuu järveen pohjan sedimentistä erityisesti silloin, kun pohjan läheinen vesi eli alusvesi on hapetonta. Vuoteen 1970 asti myös yhdyskuntajätevedet rehevöittivät Äimäjärveä, ja sen jälkeenkin järvi on saanut toisinaan ylimääräisiä ravinteita jätevedenpumppaamon ylivuodoista.
Rehevöitymisellä on monenlaisia seurauksia. Äimäjärvellä on kesäisin sinileväkukintoja ja kevättalvella happikatoja. Hapenpuute toistuu lähes joka talvi järven pohjoisosassa, mutta joskus myös Rastinselällä, kuten talvella 2002 - 2003, jolloin tilanne oli erityisen paha. Silloin Rastinselän vesimassa oli hapetonta viidestä metristä alaspäin. Sen seurauksena tonneittain kalaa kuoli hapenpuutteeseen. Sen jälkeen leväkukinnat ovat hieman vähentyneet ja järven näkösyvyys kasvanut. Samalla kuitenkin vesirutto ja karvalehti ovat päässeet muodostamaan laajoja massakasvustoja. Viimeksi Rastinselän pohjakerros on ollut hapetonta vuosina 2011 ja 2012
Rehevöitymisen vaikutukset voi huomata myös kasvillisuuden muutoksista. Rehevöityminen vaikuttaa vesikasveihin erityisesti kilpailusuhteiden ja valaistusolojen muutosten kautta. Ilmaversoiset kasvit, kuten järvikorte, järviruoko ja osmankäämi, ovat hyötyneet rehevöitymisestä. Järvellä esiintyy myös runsaasti irtokellujia ja irtokeijujia, kuten vedenpintoja valloittava pikkulimaska. Suurimpia kärsijöitä ovat pohjalehtiset vesikasvit; esimerkiksi järvisätkimen ja tummalahnaruohon epäillään kadonneen järvestä kokonaan.
Äimäjärven tila on aiheuttanut huolta jo kauan. Veden laadun seuranta aloitettiin vuonna 1969. Järvi kuuluu nykyään maatalouden hajakuormituksen seurantaan. Järvellä on ollut vuosien mittaan useita kunnostushankkeita.
Järven ekologinen tila on luokiteltu välttäväksi ja vedenlaatu tyydyttäväksi. Vesi on erittäin runsasravinteista ja kesällä siinä on runsaasti planktonleviä. Sinilevien massaesiintymiä ilmaantuu vedenpinnalle vuosittain ja esimerkiksi talvella 2003 paha happikato aiheutti kalakuolemia. Tyypillisesti tilanne on pahempi järven kapeassa pohjoisosassa kuin Rastinselällä. Vuoden 2003 talven jälkeen leväkukinnat ovat hieman vähentyneet ja näkösyvyys kasvanut.
Syitä Äimäjärven nykytilaan on useita. Järvi on luonnostaankin hieman rehevä, mutta tilaa ovat merkittävästi huonontaneet erityisesti maataloudesta tuleva ravinnekuorma sekä järven pohjasta vapautuvat ravinteet. Lisäksi lähialueilla on ojitettu useita soita, ja vuoteen 1970 asti alueen yhdyskuntajätevedet laskettiin puhdistamattomina Äimäjärveen. Useiden siltojen rakennus puolestaan on johtanut vedenvirtauksen heikentymiseen eri altaiden välillä ja siten aiheuttanut kiintoaineksen kertymistä.
Äimäjärven ravinnepitoisuudet olivat korkeita jo vuonna 1969, kun vedenlaadun seuranta aloitettiin. Osittain järven kehnoa tilaa selittävät sen ominaisuudet, mutta ihmisen toiminta on kuitenkin vaikuttanut järven tilaan suuresti erityisesti ravinnelisäyksen ja siltojen rakentamisen kautta. Luonnonhuuhtouman osuus ravinnekuormituksesta onkin typen kohdalla vajaa kolmasosa, ja fosforin osalta alle viidennes.
Ihmislähtöinen ravinnekuorma tulee monesta eri lähteestä. Suurin ravinnekuorma tulee pelto-ojien kautta: maatalous aiheuttaa yli puolet Äimäjärven ulkoisesta fosforikuormasta, ja typpikuormastakin yli 40 %. Fosforikuormituksessa yksi tärkeä tekijä on myös haja-asutus, typellä puolestaan ilmasta tuleva laskeuma. Metsätalouden merkitys rehevöittäjänä on valuma-alueella suhteellisen pieni. Ulkoisen kuormituksen lisäksi ravinteita vapautuu järveen pohjan sedimentistä erityisesti silloin, kun pohjan läheinen vesi eli alusvesi on hapetonta. Vuoteen 1970 asti myös yhdyskuntajätevedet rehevöittivät Äimäjärveä, ja sen jälkeenkin järvi on saanut toisinaan ylimääräisiä ravinteita jätevedenpumppaamon ylivuodoista.
Rehevöitymisellä on monenlaisia seurauksia. Äimäjärvellä on kesäisin sinileväkukintoja ja kevättalvella happikatoja. Hapenpuute toistuu lähes joka talvi järven pohjoisosassa, mutta joskus myös Rastinselällä, kuten talvella 2002 - 2003, jolloin tilanne oli erityisen paha. Silloin Rastinselän vesimassa oli hapetonta viidestä metristä alaspäin. Sen seurauksena tonneittain kalaa kuoli hapenpuutteeseen. Sen jälkeen leväkukinnat ovat hieman vähentyneet ja järven näkösyvyys kasvanut. Samalla kuitenkin vesirutto ja karvalehti ovat päässeet muodostamaan laajoja massakasvustoja. Viimeksi Rastinselän pohjakerros on ollut hapetonta vuosina 2011 ja 2012
Rehevöitymisen vaikutukset voi huomata myös kasvillisuuden muutoksista. Rehevöityminen vaikuttaa vesikasveihin erityisesti kilpailusuhteiden ja valaistusolojen muutosten kautta. Ilmaversoiset kasvit, kuten järvikorte, järviruoko ja osmankäämi, ovat hyötyneet rehevöitymisestä. Järvellä esiintyy myös runsaasti irtokellujia ja irtokeijujia, kuten vedenpintoja valloittava pikkulimaska. Suurimpia kärsijöitä ovat pohjalehtiset vesikasvit; esimerkiksi järvisätkimen ja tummalahnaruohon epäillään kadonneen järvestä kokonaan.
Kalat, linnut ja muu vesiluonto
Asutus ja vesistön käyttötavat
Tarut ja tositarinat
Aiheesta muualla
- Äimäjärvi (ymparisto.fi)
