Käyttäjä:Oarla001

Oarla001'n Järviwiki kotisivu

MAMK

Järviwiki-projekti 1/5 2014-31.8 2014

SYKE

Projekti-info

Osallisena Mikkelin ammattikorkeakoulun Järviwiki-projektissa, projektikesto (1/5 2014-31.8 2014)

Yhteystiedot:

Mikkelin ammattikorkeakoulu/Järviwiki-projekti PL181 50101 Mikkeli

Projektiohjaaja: Anne-Marie Tuomala anne-marie.tuomala@mamk.fi

Tilaajaorganisaatio/yhteys-henkilö: SYKE/viestintäosasto/Matti Lindholm

Ajankohtaista

5/6/2014

Lisätty aiheeseen liittyvä artikkeli -

Antti Leino On toponymic constructions as an alternative to naming patterns in describing Finnish lake names. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2007. 130 s. ISBN 987-951

4/6/2014

kohteiden taulukointi

Lisätty kuva tarvittavista SFS standardeista eri ainemittauksissa normaalissa vesistökohteessa +++

3/6/2014

Lisätty pääpiirteissään, vuoksen vesistöalueesta lisätty vain 1.jakovaihe.

Lisätään vesistöalueiden kuvaukset (4) kohteeseen käyttäen wikipediaa; menee omaan käyttöön pienin muutoksin ja referencein.

Sivun muokkaus alkoi taas toimia :).

Lisätään tutkittaviin vesialueisiin alemmat jakoalueet pikalinkkeineen.

Tarkennetaan päivän mittaan jo valittuja jakoalueita käytettävän ajan puitteissa.

2/6/2014

Vesistöistä tiedonhakua, (kirjastovisiitti Lappeenrannassa)

30/5/2014

Havaintopaikkojen täydennystä.

28/5/2014

Lisätty Saimaan Vesistöennusteiden pikakuvakkeet

27/5/2014

Seuraavat kohteet ehdotettu lisättävän: Vilajoki (08) päävesistö: Hirsilampi Keski-kerätti Nisalampi Paskolampi Paskalampi 60.730557, 28.005647 Paskalampi 60.726109, 27.918307 Voilampi Venäjän raja-alue (86) päävesistö: Hallampi (27/5/2014) (vastattu)(27/5/2014)

Iso- ja Pieni-Häähkänen korjattu (27/5/2014)

Pintavesien Ekologinen Tila

Ehdotettu Iso-Häähkäin nimen muuttamista MML:n Iso-Häähkänen nimeen (27/5/2014)

Ehdotettu Pieni-Häähkäin nimen muuttamista MML:n Pieni-Häähkänen nimeen (27/5/2014)

26/5/2014

Ehdotettu Katralampi alueen lisäämistä Vilajoki (08) päävesistöön. (26/5/2014)(vastattu)

Ehdotettu Lahilammen nimen korvaamista MML:n Lahinjärvi nimellä. (26/5/2014) (korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Orilammen nimen korvaamista MML:n Orijärvi nimellä. (26/5/2014) (korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Kalamainlampi kohteen lisäämistä Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014).(korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Huolamoinen järvi-nimen lisäämistä Vilajoen päävesistöalueella (26/5/2014)(korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Ala-Vihellys järvinimen lisäämistä Kaltonjoen valumalueelle Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014).(vastattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Tuherus-järven kieliasun tarkistamista (Tuherrus) (26/5/2014)/ (korjattu) (26/5/2014)

22.5.2014

Saimaan vedenpinta on taas nousussa.

Ennuste Saimaan vedenkorkeudelle (2014)

Kohdealue

Vuoksi (06) päävesistö

Vuoksen vesistö on Suomen suurin vesistö, joka sijaitsee pääosin Kymenlaakson, Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueilla Itä-Suomessa. Vesistön latva-alueita on myös Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Venäjän Karjalassa. Sen valuma-alueen pinta-ala on 61 560 neliökilometriä, josta Suomen puolella 52 390 neliökilometriä. Vesistön pääjärvi on Suur-Saimaa, johon kuuluvia järvenselkiä ovat muun muassa Etelä-Saimaa, Pihlajavesi, Haukivesi, Puruvesi, Orivesi ja Pyhäselkä. Vuoksen vesistöön kuuluvat lisäksi muun muassa Unnukka, Kallavesi, Pielinen, Kermajärvi, Juojärvi ja Suvasvesi, joiden veden pinnan taso on Saimaata korkeammalla. Vuoksen vesistö alkaa Pohjois-Savon ja Kainuun rajamailta, josta lähtevät Kallaveden reitin lähdereitit Iisalmen reitti ja Nilsiän reitti. Kallavedestä vedet purkautuvat Soisalonsaaren kahta puolta Haukiveteen läntisenä Leppävirran reittinä ja itäisenä Heinäveden reittinä. Heinäveden reittiin yhtyy idästä tuleva Juojärven reitti. Haukiveteen päätyy myös Vuoksen vesistön toinen pääreitti, Pielisen reitti. Reitit ovat samalla vesiteinä rahtiliikenteelle ja matkailulle muun muassa Kuopioon ja Joensuuhun. Näiden vesireittien korkeuseroja hyödynnetään vesivoimaloiden avulla sähköntuotannossa. Suurimmat voimalat ovat Pielisjoessa olevat Kaltimon ja Kuurnan voimalat sekä Huruskosken voimala Varkaudessa. Vuoksen vesistö laskee Vuoksea pitkin (156 km) Venäjän puolelle Laatokkaan. Vuoksen alkuun on rakennettu Imatrankoskelle (1929) ja Tainionkoskelle (1947–1951) koko vesistön suurimmat vesivoimalaitokset. Laitokset omistaa nykyisin Fortum Oyj. Puuta uitetaan Vuoksen vesistössä runsaasti, johtuen monien puunjalostusteollisuuden laitosten sijainnista sen ympäristössä. Tärkeitä teollisuuslaitoksia on Imatralla,Joutsenossa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Ristiinassa ja Varkaudessa. Uittomäärät vaihtelevat vuosittain 700 000 ja 1,4 miljoonan kuutiometrin välillä.[1]. Vuoksen vesistön vesiliikenne merelle kulkee Saimaan kanavaa pitkin Lappeenrannasta Venäjän puolelle Viipuriin.¨

Wikipedia. 2014. Vuoksi. Siirretty: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoksen_vesist%C3%B6

Vuoksen vesistön koostavat osa-alueet (1. jakovaihe)

Iisalmi	Pielinen	Nilsiä
Höytiäisen	Juojärven	Koitajärvi
Haukivesi-Kallavesi	Pyhäselkä	Suur-Saimaa

Alueen järvisaalista

Saimaa

Tervajoki (07) päävesistö

Tervajoki (ven. Полевая, Polevaja) on joki Suomessa Etelä-Karjalan maakunnassa ja Venäjällä Viipurin piirissä. Joen valuma-alueesta on Suomen puolella 108 km² ja Venäjän puolella 96 km². Suomen puolella Tervajoen vesistö sijaitsee Lappeenrannankaupungin alueella. Tervajoki saa alkunsa Lappeenrannan eteläosista, pääosin entisen Ylämaan kunnan alueelta. Vesistön latvaosan suurimmat järvet ovat Ruokonen (korkeus 52,7 metriä merenpinnasta), Suuri-Sarkanen ja Kyperjärvi (Kypärinen). Venäjän puolella joki virtaa pitkän ja kapean Tervajärven kautta. Tervajoki laskee Viipurinlahteen Tervajoen kylän kohdalla.

Wikipedia. 2014. Tervajoki. Siirretty: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tervajoki_(Lappeenranta)

Tervajoen vesialueen koostavat osa-alueet

Purajoki	Luhdanoja
Tervajoki	Venäjän puolella

Alueen järvisaalista

Lahinjärvi	Likolampi
Orijärvi	Pitkälampi
Pulkkalampi	Syrjäjärvi

Vilajoki (08) päävesistö

Vilajoki (ven. Тархановка, Tarhanovka) on Suomenlahteen laskeva joki Suomessa ja Venäjällä. Joen vesistöalue ulottuu Suomessa Etelä-Karjalassa Lappeenrannan ja Luumäen kuntien alueelle ja Venäjällä Viipurin piirin Tienhaaran kunnan alueelle. Venäjän puoleinen osuus on entisen Säkkijärven kunnan alueella. Joen valuma-alueesta on Suomen puolella 252 km² ja Venäjän puolella 92 km². Vilajoen vesistö saa alkunsa Salpausselän eteläpuolisilta suoalueilta Lappeenrannan länsiosissa. Varsinainen joki alkaa Korppinen-järvestä Kieronjoki-nimisenä ja siihen yhtyy Pentinjoki. Vilajoeksi muuttuneena se virtaa Ylämaan kirkonkylän kautta, jonka kohdalla jokeen yhtyy lännestä jokihaara Harattalanjoki-Pyörteenjoki-Marjukkainjoki. Tämä jokihaara saa alkunsa Urpalanjoen vesistöön kuuluvasta Urpalonjärvestä, jolla on myös kaakkoinen lasku-uoma Vilajoen vesistöön. Jokihaaran varren järviä ovat Harattalanjärvi ja Korppisenjärvi. Ylämaan kirkonkylän jälkeen joki virtaa Lahnajärveen ja siitä edelleen Pukalusjärveen. Pukalusjärvi ulottuu rajan taakse Venäjän puolelle. Vilajoki laskee Venäjän puolella Viipurinlahden Vilalahteen entisen Säkkijärven kunnan Vilajoen (ven. Балтиец, Baltijets) kylän luona. Vilajoki-nimeä esiintyy myös pohjoisemmassa Tanin seudulla Lappeenrannan puolella.

Vilajoki. 2014. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vilajoki

Vilajoen koostavat osa-alueet

Tittaran valuma-alue (08.004)	Korppisen alue (08.003)
Pentinjoen valuma-alue (08.006)	Läntisen Vilajoen valuma-alue (08.005)
Koskenjoen - Kieronjoen alue (08.002)	Myllyojan valuma-alue (08.007)
Pukaluksen - Lahnajärven alue (08.001)	Venäjän puolella (08.001R)

Alueen järvisaalista

Aitjärvi	Ala-Kerätti	Hirsilampi	Huolamoinen	Hyttilänjärvi
Katralampi	Kattilajärvi	Kaurionlampi	Keski-kerätti	Kirvesjärvi
Kuuluanlampi	Lahnajärvi	Luotonen	Moskovanlampi	Mustalampi
Nisalampi	Paskolampi	Pukalus	Rautapata	Salminen
Sammakkolampi	Toivarinlampi	Tuherrus	Tuohikas	Valkjärvi
Voilampi	Ylä-Kerätti

Urpalanjoki (09) päävesistö

Urpalanjoki (ven. Серьга, Serga) on joki Suomessa ja Venäjällä. Joen vesistöalue on suurimmaksi osaksi Suomen puolella Miehikkälän, Luumäen ja Lappeenrannan kuntien alueella. Joki laskee Suomenlahteen Venäjän puolella Viipurin piirin alueella. Joen valuma-alueesta on Suomen puolella 467 km² ja Venäjän puolella 90 km². Urpalanjoen vesistö saa alkunsa ensimmäisen Salpausselän eteläpuolelta Luumäeltä ja Lappeenrannan länsiosista. Latvaosien järviä ovat Latvanen (63,5 m) ja Urpalonjärvi (60,2 m). Urpalonjärven jälkeen jokeen yhtyy lännestä Kirkkojoki Luumäen kirkonkylän ja Taavetin suunnasta. Keskijuoksulla merkittävin sivujoki on Ihaksenjärvestä virtaava Ihakselanjoki. Lähellä rajaa on järviosuus Suurijärven, Väkevänjärven ja Kavalanjärven kautta. Venäjän puolella sijaitseva Laihajärvi laskee vetensä Suomen puolelle Urpalanjokeen hieman ennen kuin joki virtaa Miehikkälässä Venäjän puolelle. Joen Venäjän puoleinen osuus on noin 15 km. Jokisuussa sijaitsi entinen Virolahden kylä Ala-Urpala.

Urpalanjoen vesistöalue. 2014. http://fi.wikipedia.org/wiki/Urpalanjoki

Urpalanjoen koostavat osa-alueet

Suuri-Urpalon valuma-alue (09.006)	Saarenpuron valuma-alue (09.005)
Urpalanjoen yläosan alue (09.003)	Ihaksenlanjoen valuma-alue (09.007)
Suurijärven - Pitkäjärven alue (09.002)	Ravinsaaran valuma-alue (09.004)
Urpalanjoen alaosan alue (09.001)	Venäjän puolella (09.001R)

Alueen järvisaalista

Iso-Häähkänen	Kotilampi	Salajärvi eli Nurmelanjärvi	Väkevänjärvi

Venäjän raja-alue (86) päävesistö

Koostavat osa-alueet

Rokkalanjoki	Nisajoki
Kaltonjoki	Venäjän puolella 2
Venäjän puolella 1	Venäjän puolella 3

Alueen järvisaalista

Ala-Vihellys	Ala-Sammalinen	Hallampi	Husujärvi	Kairalampi
Kalamainlampi	Liepurlampi	Mustalampi	Mutalampi	Myllylampi
Ottojärvi	Paskalampi	Pieni-Häähkänen	Pyyslampi	Tallijärvi
Tielislampi	Ylijärvi	Ylä-Sammalinen	Ylä-Vihellys

Aloitetut havaintokohteet

Kuuluanlampi ranta-alue (suo)

Piensaimaa Merenlahti

Veneranta, Merenlahti

Korjausehdotukset kahvihuoneessa

Seuraavat kohteet ehdotettu lisättävän: Vilajoki (08) päävesistö: Hirsilampi Keski-kerätti Nisalampi Paskolampi Paskalampi 60.730557, 28.005647 Paskalampi 60.726109, 27.918307 Voilampi Venäjän raja-alue (86) päävesistö: Hallampi (27/5/2014) (vastattu)(27/5/2014)

Ehdotettu Iso-Häähkäin nimen muuttamista MML:n Iso-Häähkänen nimeen (27/5/2014)(korjattu) (27/5/2014)

Ehdotettu Pieni-Häähkänen nimen muuttamista MML:n Pieni-Häähkänen nimeen (27/5/2014)(korjattu) (27/5/2014)

Ehdotettu Kairalampi kohteen lisäämistä Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014)(vastattu)(27/5/2014)

Ehdotettu Liepurlampi kohteen lisäämistä Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014)(vastattu)(27/5/2014)

Ehdotettu Paskalampi kohteen lisäämistä Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014 (vastattu)(27/5/2014)

Ehdotettu Tielislampi kohteen lisäämistä Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014)(vastattu)(27/5/2014)

Ehdotettu Moskovanlampi alueen lisäämistä Vilajoki (08) päävesistöön. (26/5/2014)(vastattu)(26/5/2014)

Ehdotettu Katralampi alueen lisäämistä Vilajoki (08) päävesistöön. (26/5/2014)(vastattu)(26/5/2014)

Ehdotettu Pitkälampi alueen lisäämistä Tervajoki (07) päävesistöön. (26/5/2014)(vastattu)(27/5/2014)

Ehdotettu Pulkkalampi alueen lisäämistä Tervajoki (07) päävesistöön. (26/5/2014)(vastattu)(27/5/2014)

Ehdotettu Lahilammen nimen korvaamista MML:n Lahinjärvi nimellä. (26/5/2014) (korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Orilammen nimen korvaamista MML:n Orijärvi nimellä. (26/5/2014) (korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Kalamainlampi kohteen lisäämistä Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014).(korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Huolamoinen järvi-nimen lisäämistä Vilajoen päävesistöalueella (26/5/2014)(korjattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Ala-Vihellys järvinimen lisäämistä Kaltonjoen valumalueelle Venäjän raja-alue (86) päävesistöön (26/5/2014).(vastattu) (26/5/2014)

Ehdotettu Tuherus-järven kieliasun tarkistamista (Tuherrus) (26/5/2014) (korjattu) (26/5/2014)

linkit

Kalapaikka.net Paljon tieteellistä informaatiota saatavissa, mutta valitettavasti sivustossa kielletään kaikkinainen Datan käyttö ja kopiointi muissa julkisissa palveluissa. Monille Järville mm. väriluku ja kokonaisfosfori seurantaa. (Asiakkaalla on oikeus hyödyntää Palvelua ja sen osia vain omaan yksityiseen käyttöön, omaan opiskeluun, yksityiseen tutkimustoimintaan tai ilman kaupallisia tavoitteita tapahtuvaan harrastustoimintaan. Asiakkaalla on oikeus käyttää Palvelua ammatillisen tiedon hankkimiseen siinä tapauksessa, että tiedolla ei harjoiteta kaupallista toimintaa)

Saimaa vedenkorkeus

SYKE

Takaisin ohjeiden pääsivulle

Ymparisto.fi-palvelu

YTP Oiva

Saimaan Vesistöennusteet

[1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [35] [36] [37] [38] [39] [40] [41] [42] [43] [44] [45] [46] [47] [48] [49] [50] [51] [52] [53] [54] [55] [56] [57] [58] [59] [60] [61] [62] [63] [64]

kuvamateriaali

Pintavesien Ekologinen Tila
Ennuste Saimaan vedenkorkeudelle (2014)
Kuuluanlampi ilmakuva
Kuuluanlampi väriluku
Kuuluanlampi kokonaisfosfori
SFS analysoitaville
Vesien kunnostushankkeiden toimintamalli

yhteystiedot:

Lankinen Ari Menninkäisentaival 1 h 25 50970 Mikkeli

ari.lankinen@windowslive.com tai ari.lankinen@edu.mamk.fi

Toimimattomat Linkit

Toimimattomista linkeistä voi ilmoittaa ari.lankinen@windowslive.com

sähköpostiosoitteeseen.

Artikkelit

JÄRVENNIMET, TIEDONLOUHINTA JA KONSTRUKTIOKIELIOPPI — JÄNNITTÄVÄ KOHTAAMINEN

Antti Leino On toponymic constructions as an alternative to naming patterns in describing Finnish lake names. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2007. 130 s. ISBN 987-951

746-893-0.

A A ntti Leinon tutkimus on artikkeliväitöskirja. Siihen sisältyy viisi alkuperäisartikkelia, joista kolme oli julkaistu ennen väitöstilaisuutta (2003, 2004 ja 2005) ja kaksi odotti vielä painattamista. Väitöskirjan alussa on noin 70 sivun laajuinen, artikkelien kirjoittamisen jälkeen laadittu yhteenveto, joka sisältää myös lähdeluettelon ja yhdistetyn asia- ja henkilöhakemiston. Artikkeliväitöskirjojen ongelmaksi on osoittautunut, että niihin sisältyvät artikkelit on kirjoitettu tietyn ajan, tavallisesti useamman vuoden, kuluessa eikä suinkaan aina samalle lukijakunnalle. Mielestäni kuitenkin tässä teoksessa eri artikkelit ja laaja yhteenveto muodostavat pääosin toimivan kokonaisuuden. Tietenkin siellä täällä toistuvat samat asiat, sanat, sanonnat, kuviot ja taulukot, mutta Antti Leino selvittää johdannossa vakuuttavasti artikkelien sisältöä ja tutkimuksen asteittaista etenemistä. Hän myös tekee riittävässä määrin selkoa yksittäisten artikkelien itsenäisyydestä ja osuudesta kokonaisuudessa.

Johdannossa Leino kommentoi aineistoaan — suurta, runsaat 58 000 järven- ja lammennimeä sisältävää korpusta — jonka hän on saanut Maanmittauslaitoksen paikannimitietokannasta. Yli puolet nimistä on vain yhden järven nimiä, lopuilla on useampi tarkoite. Yleisin nimi on Mustalampi, joka on 522 vedenkokouman nimenä. Tässäkin Leino tarttuu tilaisuuteen syventää pohdintaa ja perusteluja kaikissa viidessä artikkelissa. Joskus hän pyrkii selittämään

asioita tarkasti, joskus vain toistaa eri sanoin aiemmin kirjoittamaansa. Mielestäni ratkaisu on järkevä ja välttämätönkin, koska tutkimuksen kysymyksenasettelut ovat hyvin mutkikkaita. Hänen metodinsa, samoin kuin tapansa yhdistellä hyvin erilaisten tutkimusalojen ajatuksia, teorioita ja aineistoja ovat useimmille tutkijoille uusia ja tuntemattomia, ja siksi hänen opastuksensa on tarpeen. Ryhtymällä pioneeriksi ja uusien teiden raivaajaksi Antti Leino myös asettaa itselleen todella vaativia pedagogisia haasteita. Niistäkin hän mielestäni selviää hyvin.

ANALOGIA JA NIMEÄMISMALLIT

– MITÄ NE OVAT? Leino tarttuu väitöskirjassaan nimistöntutkimuksen piirissä pitkään pohdittuihin kysymyksiin ja ongelmiin. Kaikki tai ainakin useimmat nimistöntutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että jokainen yksittäinen paikannimi ei ole itsenäisen syntyprosessin tulosta. Paikannimet luodaan tilanteessa, jossa muita paikannimiä on jo olemassa, jolloin olemassa oleva paikannimistö on jollakin tavalla lähtökohta ja innoituksen lähde uusia paikannimiä muodostettaessa. Kysymys on vain, millä tavalla. Monet tutkijat — eikä vähiten Suomessa — ovat nähneet vaivaa tutkiessaan analogian ja nimeämismallien osuutta ja toimintamekanismeja uusien nimien syntymisessä. Mutta, hiukan yksinkertaistaen, suurta

virittäjä 1/2008

146 � osaa tähänastisessa tutkimuksessa selvitetyistä ja painetuistakin tuloksista voi pitää intuitiivisina päätelminä; ne perustuvat terveeseen onomastiseen järkeen, joka sanoo, ettei asiaa yksinkertaisesti voi tulkita millään muulla tavalla. Yksityiskohtaisia kuvauksia nimeämisprosessista on hyvin vähän ja vielä vähemmän hyvin formuloituja teoreettisia kehyksiä. Antti Leino käyttää sellaisia ilmauksia kuin »blurry» (hämärä), »troubling» (hankala, harmillinen) ja »not very clear-cut» (ei erityisen selvä, epäselvä) arvioidessaan tapaa, jolla nimistöntutkimuksessa on käsitelty analogian ja nimeämismallien (naming patterns) kaltaisia ilmiöitä.

UUSI TARKASTELUTAPA

On syytä korostaa, että esitellessään vaihtoehtoista tulkintaansa nimeämismallin käsitteelle Leino lähestyy asiaa uudella ja kiehtovalla tavalla. Hänellä on kaksi teoreettista ja metodista perustaa, joita tietääkseni kukaan pohjoismaisessa nimistöntutkimuksessa ei ole tähän mennessä hyödyntänyt, tai jos on niin hyvin vähän. Toisaalta hän lähtee omasta tietojenkäsittelytieteen asiantuntemuksestaan ja soveltaa alalla käyttöön otettua tiedonlouhintaa sekä muita analyysimenetelmiä, todennäköisyyslaskentaa, tilastollisia assosiaatiosääntöjä ynnä muita metodeja. Näiden avulla hän pystyy seulomaan jättimäisestä järvennimiaineistostaan esiin muun muassa nimiparit (frequent sets) kuten Mustalampi– Valkealampi ja kolmen tai neljän nimen klusterit (clusters), joiden esiintymistä lähekkäin ei voi selittää sattumalla. Lisäksi hän pyrkii soveltamaan yhtä kognitiivisen kielentutkimuksen uutta teoriaa — radikaalia konstruktiokielioppia (radical construction grammar) — ainakin joihinkin käsittelemiinsä erittäin mutkikkaisiin kysymyksenasetteluihin. Leino pyrkii osoittamaan,

myös graafisten mallien avulla, kuinka sellainen toponyyminen konstruktio kuin Valkealammen kaltainen järvennimi luodaan jo olemassa olevan konstruktion, lähellä sijaitsevan Mustalampi-nimen avulla, jota käytetään käsitteellisenä ja kielellisenä mallina. Konstruktiokieliopin perusväittämiä nimittäin on, että kielen kieliopin ja leksikon välillä ei ole selvää rajaa, enempää kuin syntaksin ja semantiikankaan välillä, vaan niitä pidetään integroituvina ja toisiinsa kietoutuneina. Tämän periaatteen nojalla Leino väittää, että uudet konstruktiot (esim. uudet nimet) on luultua useammin luotu aiemmin tunnettujen konstruktioiden, prototyyppien, pohjalta. »Konstruktioita» ovat tässä yhteydessä joko yksi konkreettinen nimi tai useammasta samantapaisesta nimestä syntyvä abstrahoituma tai jotain siltä väliltä. Muiden uusien kieliopillisten koulukuntien tapaan konstruktiokielioppi ei tähän mennessä ole juurikaan käyttänyt aineistona nimiä, ja tästä syystä Leino pystyy väitöskirjassaan esittämään muokkauksia joihinkin teorian kohtiin. Tämä tietenkin on saavutus sinänsä.

Antti Leinon väitöskirjassa on paljon ajatuksia, pohdintaa ja päätelmiä, jotka ansaitsisivat tarkemman käsittelyn ja keskustelun, mutta joudun tyytymään tässä muutamiin kommentteihin. Leino tarvitsee 58 000 nimeään voidakseen varmasti identifioida yleisimmät järvennimet ja sovittaa yhteen nimiä saadakseen selville, millaisia nimipareja ja nimiklustereita on olemassa. Vastakohtana tälle tietokoneen avulla lajitellulle suunnattomalle nimimäärälle on kuitenkin pidettävä mielessä, ettei kellään todellisella nimenantajalla ole koskaan ollut sellaista yleiskuvaa järvennimistöstä kuin Antti Leinolla nyt on.

Voi olettaa, että useimmin nimen muodostaa spontaanisti yksi ihminen mentaalisen nimikielioppinsa mukaisesti nimenantoajan ja nimettävän paikan asettamissa

147147 � rajoissa. Nimi siis perustuu seikkoihin, jotka ovat todella olemassa tai aktivoituvat ainutkertaisessa nimenantotilanteessa. Kun lähdetään tästä asetelmasta ja samalla otetaan huomioon, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, Leinon näkemys — se, että käsite tai ilmiö 'nimeämismalli'on hämärä ja pulmallinen — joutuu hieman eri valoon. Ehkä ei yksinkertaisesti voi odottaakaan löytävänsä mitään aivan selvää ja määriteltävissä olevaa ratkaisua.

KONTRASTIIVISET JA MUUNLAISET NIMIPARIT

Monet Leinon pohdiskelut ja todisteet pohjautuvat Mustalampi–Valkealampi -tyyppisiin vastakohtapareihin, vaikka hän tarkastelee myös esimerkiksi elliptisiä muodosteita ja induktiivisia nimipareja kuten Väärälampi ja Pieni Väärälampi. Ratkaisu on täysin ymmärrettävä, koska juuri vastakohtaparit tarjoavat selvimmät esimerkit. Niiden avulla on melko helppo esittää, mikä toponyyminen konstruktio on ja mitä tarkoitetaan käsitteellisillä ulottuvuuksilla ja integraatiolla. Samaan aikaan käytetään nimiparia Mustalampi–Valkealampi ja joitakin muita esimerkkinimiä yhä uudelleen, niin että lukija lopulta kysyy, antavatko ne »lopullisen selityksen» kaikkeen. Itsestään selvää se ei ole, eikä Antti Leinokaan tarkoita sitä, mutta muut rinnakkaistapaukset eivät sovi yhtä hyvin hänen selitysmalliinsa ja siksi niitä siirretään syrjemmälle turhan paljon. Se on vahinko.

Sivulla 91 Leinolla muun muassa on nelikohtainen luettelo muista huomioista (»other observations»). Ymmärtääkseni nimiparia Lehmilampi ja Likolampi ei voi kuvata sentyyppisellä graafi sella esityksellä kuin esimerkiksi sivulla 46 huolimatta siitä, että nimien lähekkäin esiintymistä ei voi selittää sattumaksi. Ei nimittäin ole aivan yksinkertaista sanoa, millaiselta nimen

taustalla oleva toponyyminen konstruktio näyttäisi, ja on hyvin vaikea osoittaa, minkätyyppisestä käsitteellisestä integraatiosta siinä olisi kyse. Nimiparille on löydettävä jokin muu selitys, kuin että toinen nimi muodostetaan toisen pohjalta.

Myöskään nimien Likolampi ja Pitkälampi yhdessä esiintyminen ei voi perustua sattumaan. Tässä Leinokin myöntää, että ilmiölle on vaikeaa löytää selvää syytä. Ei voi väittää, että toinen nimi perustuu toiseen, joten teoria toponyymisista konstruktioista ja käsitteellisestä integraatiosta Leinon muotoilemalla tavalla ei kelpaa selitykseksi. Se tietenkin horjuttaa hieman teorian uskottavuutta ja vielä enemmän sen yleistä käyttökelpoisuutta.

Ehkä kysymys onkin siitä, että nimimalli tietyssä ympäristössä johtaa tietyntyyppiseen uuteen nimeen tai suosii sitä. Nimihän voi perustua johonkin aivan muuhun kuin läheiseen ja vastakohtaiseen nimeen. On mahdollista, että nimi Valkealampi on syntynyt jostain muusta syystä, vaikka lähistöllä olisi Mustalampi. Lammen jonkinlainen valkoisuus on tietenkin otettava huomioon, mutta nimen ei kuitenkaan itsestään selvästi tarvitse perustua tähän seikkaan. On esimerkiksi mahdollista, että nimenantaja on tuntenut jonkin lähellä tai kauempana sijaitsevan Valkealampi-nimen. Antti Leino viittaa tähän mahdollisuuteen mutta ei selvittele sitä enempää. Hän osoittaa, kuinka nimi Umpilampi voi olla lähtökohtana uudelle, lähellä sijaitsevan järven Umpilampi-nimelle. Ei pitäisi olla vaikeaa liittää Lei- non teoreettiseen rakennelmaan graafinen malli, joka osoittaa, kuinka Valkealampi tai Umpilampi ovat yleisemmin ottaen lähtokohtana uudelle Valkealampi- tai Umpilampi- nimelle. Saman nimen antamista samoin kuin paikan nimeämistä toisen paikan mukaan on pidettävä käyttökelpoisina ja toimivina komponentteina nimimallissa,

148 � joka kuuluu kieliyhteisön jäsenten yhteiseen nimitietoon.

NIMIKLUSTERIT

Vähälle huomiolle jäävät Leinon väitöskirjassa myös kolmen tai neljän yhdessä esiintyvän nimen ryhmät (attraction groups). Hän identifioi nämä ryhmät ja arvioi niitä hyvin tarkasti kekseliäin metodein mutta ei tartu niihin sen enempää. Se on harmi, koska ne paljastaisivat selvästi lähipaikkojen nimien mutkikkaat suhteet. Niiden laskelmien mukaan, jotka muodostavat olennaisen osan kirjan sisällöstä, ei ole sattuma, että on olemassa toistuvia kolmen tai neljän lähinimen ryhmiä. Voimme myös varmasti lähteä siitä, että niitä ei ole antanut mikään nimistötoimikunta, jolla olisi ollut tehtävänä muodostaa nimiryhmiä ja sijoittaa ne maastoon. Sen sijaan on ajateltava, että nimiryhmään kuuluvat nimet on annettu vähittäin, yksi kerrallaan, ja että kaikki on alkanut yhdestä nimestä ja että sen jälkeen pitemmän tai lyhyemmän ajan kuluessa on ilmaantunut seuraava ja sitä seuraava nimi.

Kehityksen kulkua yksittäisissä nimiryhmissä on mahdotonta saada selville, mutta mahdollisuuksia on monia. Nimiryhmässä, johon kuuluvat nimet A, B, C ja D, on A voinut olla mallina B:lle ja B puolestaan C:lle tai A ja B ovat olleet yhdessä mallina C:lle tai ehkä A yksinään on johtanut C:hen tai B onkin syntynyt jonkin ryhmän ulkopuolisen nimen pohjalta. Emme liioin voi tietää, ovatko kaikki nimet yhden vai useamman nimenantajan luomia. Oli mi- ten hyvänsä, myös nämä nimiryhmät ovat varteenotettavia silloin, kun toponyymiset konstruktiot eivät riitä selitysmalliksi ja kun jokin vaikeasti määriteltävä syy kuten sisäinen mentaalinen nimimalli ei sekään anna tyydyttävää selitystä, mutta tuntuu kuitenkin jollain tavalla paremmalta.

ILMAUS, KONSTRUKTIOVAI KONSTRUKTION YDIN?

Palaan vielä sivun 46 alalaidassa olevaan kuvioon. Se kuvaa, kuinka nimi Valkealampi luodaan käyttämällä Mustalampi-nimeä ptototyyppinä. Tällaisessa kuviossa kehityskulku voi helposti näyttää yksittäisemmältä kuin se loppujen lopuksi on. Lukija jää kaipaamaan seikkaperäisempää selvitystä Mustalampi-nimen asemasta. Mikä arvo ja status lähtönimellä Mustalampi on kielisysteemissä? Onko se yksittäinen kielellinen ilmaus, onko se konstruktio vai jonkin konstruktion ydin (centroid)? Jos Mustalampi on yksittäinen ilmaus, kuvio kertoo, että nimenantaja vain tiedostaa sen tai vähintäänkin aktivoi mielessään tämän ainoan Mustalammen. Havaittavissa ei ainakaan ole toista Mustalampi-nimeä eikä muitakaan nimiä, jotka tukisivat tai olisivat vaikuttamassa nimenantajan toimintaan, joka johtaa hänet valitsemaan nimen Valkealampi. Jos Mustalammen sitä vastoin on ajateltu olevan konstruktio, mielestäni kuviosta jää puuttumaan jotain, jotta tilanne kokonaisuudessaan tulisi selväksi. Kuvio vahvistaa tahattomasti käsitystä, että kysymys on vain näistä kahdesta nimestä, jotka vaikuttavat toisiinsa. Sivulla 50 Leino kirjoittaa, että yksittäinen ilmaus voi toimia prototyyppinä yhtä hyvin kuin konstruktion ytimenä, mutta konstruktiolla sanotaan olevan joitakin etuja yksittäiseen ilmaukseen verrattuna. Ihmettelen, miksi pitäisi valita jompikumpi, miksi ei kumpaakin samanaikaisesti. Elementti »valkea» on ehkä luotu samassa käsiteavaruudessa kuin »musta», mutta elementti »lampi» voi perustua jossain tietyssä tai useammassa Mustalampi-nimessä esiintyvään lampi-sanaan yhtä hyvin kuin prototyyppiin tai ytimeen nimenantajan mentaaliseen nimistöön sisältyvistä monista lammista. Tässä kohdassa Leinon kuviota pitäisi laajentaa olennaisesti.

149149 � Kirjansa alussa Antti Leino esittelee lyhyesti tutkimusaiheensa ja -metodinsa valintaa. Yhdeksi perusteeksi hän esittää nimien luokittelemisen vaikeudet. Hän kertoo, että Viljo Nissilä (1962) luokitteli aineistonsa nimeämisperusteiden, eli muun muassa koon, värin ja muodon kaltaisten semanttisten kriteereiden mukaan, kun taas Kurt Zilliacus (1966) loi rakenneanalyysin ja keskittyi nimikielioppiin. Kummassakaan tulos ei ole optimaalinen. Leino näkee tässä ongelman, ja juuri tästä syystä hän on halunnut ottaa teoreettiseksi pohjaksi kognitiivisen kieliopin (konstruktiokieliopin). Hän ilmaisee asian seuraavasti: »my purpose in this thesis is to show how a cognitive approach can be used to describe the structure and behaviour of toponyms» (s. 12). Ja todella — hän on osoittanut sen meille väitöskirjassa käsiteltyjen nimien ja nimiparien avulla. Mutta seuraava kysymys on kuitenkin esitettävä: Jos Antti Leino olisi lähtenyt samanlaisesta täydellisestä ja kirjavasta nimistöstä kuin Nissilä ja Zillia cus, olisiko hän pystynyt toponyymisten konstruktioidensa ja graafi sten malliensa avulla luokittelemaan nimiä paremmin ja taitavammin kuin aiemmat tutkijat? Siihen en usko. Hän olisi luultavasti päässyt suunnilleen siihen mikä näkyy kuviossa 4 sivulla

128. Mielestäni tämä on todella kiinnostava ja käyttökelpoinen kuvio mutta ei vaihtoehto vanhalle luokittelulle. LOPUKSI

Tutkimuksen muodollisessa puolessa ei juurikaan ole huomautettavaa. Yksi harvoista virheistä ovat sivuviitteet hakemistossa

(s. 69–71), esimerkiksi käsitteen »name transfer» ilmoitetaan löytyvän sivulta 60, mutta se onkin sivulla 59. »Rob Rentenaar» mainitaan sivulla 43, mutta hakemistossa sivuksi annetaan 44, »Louise Maas» on sivulla 33 (hakemistossa 34), »the bonferroni correction» sivulla 27 (hakemistossa 28) ja niin edelleen. Kaikissa hakemiston viitteissä näyttää siis olevan yhden sivun virhe. Kun asian on ymmärtänyt, ongelma ei ole suuri mutta hiukan se harmittaa. Toinen häiritsevä yksityiskohta on sivulla 77, jonka tekstissä on omituisia aukkoja, joita ei ole alkuperäisartikkelissa, esimerkiksi »The data set is described in Section ». Missä luvussa? Mitä on tapahtunut? Onko jotain muutakin, jota on muutettu uudelleen julkaistussa alkuperäisartikkelissa? Ei varmaankaan paljon, mutta turha epäluulo on herännyt. Tästä huolimatta korostan, että kaikki muut väitöskirjan muodolliset seikat ovat erinomaisessa kunnossa. Käsitykseni mukaan luvut, laskelmat, taulukot ja sitaatit sekä viitaukset ovat moitteettomia ja tieteellisesti hyväksyttävästi esitettyjä. Väitöskirja on kirjoitettu virheettömällä ja sujuvalla englannilla, mikä on hyvä Leinon tutkimusaiheen ja kysymyksenasettelujen universaalia luonnetta ajatellen. Olisi kuitenkin toivottavaa, että ainakin työn pääpiirteet — esimerkiksi tämän arvioinnin ansiosta — tulisivat saataville myös suomeksi, ruotsiksi ja muillakin kielillä.

Olen pääosin erittäin tyytyväinen Antti Leinon työhön ja pyrkimyksiin. Hänen tapansa tarttua ongelmiin on innostava, energinen ja tieteellisesti kypsä. Kaiken minkä hän väitöskirjassaan tekee, hän epäilemättä tekee useimmiten erittäin hyvin, ja niinpä en juurikaan ole löytänyt suoranaisia virheitä tai outoja päätelmiä. Mutta kuten edellä on käynyt ilmi, en ole yhtä mieltä hänen kanssaan kaikista yksityiskohdista, enkä ole vakuuttunut hänen kaikkien argumenttiensa ja perustelujensa pitävyydestä. Aivan ilmeisesti on paljon nimiä, joita ei ole luotu eikä sijoitettu sattumanvaraisesti mutta joita ei kuitenkaan voi kuvata sellaisten toponyymisten konstruktioiden avulla, jotka Leino on kirjassaan esimerkein esitellyt. Uuden nimen valinnan koko kompleksisuus ei tule näkyviin (tai ei hahmotu), koska tutkija pitäytyy yhteen selitykseen, tiettyyn

150 � malliin. Siksi kysynkin, lupaako Leino kenties enemmän kuin pystyy antamaan

— perustellen asioita omalla tavallaan ja käyttämällä sanaa vaihtoehtoinen (»alternative »). Minun silmissäni toponyymiset konstruktiot ovat nimimalli-käsitteen tai -ilmiön spesifiointia tai sovellusta pikemminkin kuin täysin valmis vaihtoehto. STAFFAN NYSTRÖM

Sähköposti: staffan.nystrom@raa.se Käännös: Ritva Liisa Pitkänen

LÄHTEET

NISSILÄ, VILJO 1962: Suomalaista nimistöntutkimusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 272. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Helsinki.

ZILLIACUS, KURT 1966: Ortnamnen i Houtskär. En översikt av namnförrådets sammansättning. Studier i nordisk filologi 55. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsingfors.

Alkuperäisteksti Sjönamn, data mining och konstruktionsgrammatik — ett spännande möte on luettavissa verkkoliitteessä osoitteessa http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/ verkkolehti/.