Sinilevät

Lajikuvaus ja rakenne

Sinilevät eli syanobakteerit (Nostocophyceae) ovat ilmaantuneet maapallolle noin 2,7 miljardia vuotta sitten. Vaikka sinilevät toiminnaltaan ja ekologialtaan ovat samanlaisia kuin levät, ovat ne rakenteeltaan lähempänä bakteereita. Ne ovat prokaryoottisia, esitumallisia eliöitä, joilta puuttuvat erilaistuneet kalvojen ympäröimät soluelimet. Siten niiden tuma-ainekset ja yhteyttämisväriaineet ovat vapaana solussa.

Yhteyttämisväriaineina ovat vihreä a-klorofylli, keltaiset karotenoidit, siniset fykosyaanit ja punaiset fykoerytriinit. Luonteenomainen sinivihreä väri aiheutuu a-klorofyllistä ja fykosyaaneista. Soluseinän rakenne on samanlainen kuin Gram-negatiivisilla bakteereilla. Planktisilla lajeilla on usein soluissaan kaasurakkuloita, aerosyyttejä, mahdollisesti valoisassa pintakerroksessa pysymistä helpottamassa.

Elinympäristö

Vapaana uivia eli planktisia sinileviä on muutama sata lajia, jotka esiintyvät enimmäkseen makeissa vesissä, mutta osa lajeista esiintyy myös murtovedessä. Myös valtamerissä on oma sinilevälajistonsa, joista erityisesti pienet, solukooltaan alle 2µm pikosinilevät ovat osoittautuneet tärkeiksi perustuottajiksi.

Sinilevät Itämerellä

Itämeressä on noin 80 planktista sinilevälajia, joita esiintyy harvalukuisina ympäri vuoden. Tiettyinä kesäjaksoina pikosinileviä on paljon, mutta näin pienten solujen määrittäminen edes luokkatasolle ei onnistu tavallisessa valomikroskopiassa.

Haitalliset laaja-alaiset massaesiintymät, sinileväkukinnat, ajoittuvat yleensä kesäkauteen. Avomeren pintalauttoja muodostavat lajit Aphanizomenon flos-aquae ja Nodularia spumigena. Kukinnoissa on usein mukana myös Anabaena –suvun lajeja. Näillä lajeilla on veteen liuenneen molekyläärisen typen sitomiseen erilaistuneita soluja, heterosyyttejä, joten niiden runsastuminen riippuu veden fosforiravinnemääristä. Myös pienten yhdyskuntina esiintyvien sinilevien määrä kasvaa lämpimän veden aikana.

Suurin osa Itämeressä esiintyvistä lajeista on myrkyttömiä. Kuitenkin maksamyrkky nodulariinia tuottava Nodularia spumigena on aina testattaessa osoittautunut myrkylliseksi. Myös hermomyrkkyjä (mikrokysteenejä ja saksitoksiineja) muodostavia sinilevälajeja esiintyy Itämeressä.