Merijää

Itämeren merijää on rakenteeltaan polaarialueiden jään kaltaista. Jäänmuodostuksen yhteydessä suola ja muut epäpuhtaudet erottuvat vedestä ja kertyvät jään sisään muodostuviin käytäviin ja onkaloihin, joissa vesi pysyy sulana korkean suolapitoisuuden takia.

Jään suolavesitaskut muodostavat haastavan elinympäristön

Suolavesitakuissa ja niiden muodostamissa verkostoissa elää mikrobikokoluokan eliöitä, jotka muodostavat toimivan mikrobiravintoverkon jään sisään.

Suolavesitaskuissa eliöt joutuvat sopeutumaan avovettä korkeampaan suolapitoisuuteen ja usein myös suuriin ravinnepitoisuuksiin. Suolavesitaskujen koko on suhteessa alkuperäisen vesimassan suolapitoisuuteen sekä lämpötilaan. Itämeressä suolapitoisuus on niin alhainen, että suolavesikanavien suurin mahdollinen läpimitta on noin 0,2 mm, mikä määrää myös jääekosysteemissä elävien eliöiden suurimman mahdollisen koon.

Jään sisäinen eliöyhteisö altistuu suurille vaihteluille tilan ja resurssien suhteen myös siksi, että kanavaverkoston rakenne muuttuu jatkuvasti, etenkin lämpötilan vaihteluiden seurauksena. Lämpötilan laskiessa tila vähenee kanavien kaventuessa ja eristyessä toisistaan jäänmuodostuksen seurauksena. Lämpötilan noustessa jää alkaa sulaa, tila suolavesitaskuissa lisääntyy ja liikkuminen kanavistossa helpottuu.

Jään eliöstö

Mikrobiravintoverkon rakenne ja ominaisuudet vaihtelevat merialueittain ja muuttuvat jään ikääntyessä. Tyypillisesti jääravintoverkko muodostuu perustuottajista eli yhteyttävistä mikroskooppisista levistä ja erilaisista toisenvaraisista kuluttajista, jotka syövät leviä ja toisiaan pääsääntöisesti koon määräämissä suhteissa. Tärkeä eliöryhmä jäässä ovat toisenvaraiset bakteerit, jotka ovat kahtalaisessa roolissa: toisaalta ne hajottavat kuollutta orgaanista ainesta vapauttaen mm. ravinteita muun ravintoverkon käyttöön, toisaalta bakteerit sitovat liuenneita orgaanisia yhdisteitä omaan biomassaansa ja ovat näin mahdollinen ravintokohde muille ekosysteemin eliöille.

Jään alapinta tarjoaa joillekin kasviplanktonlajeille otollisen kiinnittymisalustan ja elinympäristön erityisesti jäätalven loppupuolella, kun jääpeitteen läpäisevän valon määrä lisääntyy. Esimerkiksi tietyt ketjumaiset piilevät saattavat muodostaa kasvustoja jään alle ja olla samalla ravintona muun muassa joillekin eläinplanktonlajeille.

Jään eliöt ovat aktiivisia läpi talven ja prosessoivat jäähän sitoutuneita ja ilmakehästä laskeumana jäähän joutuvia sekä jään alapuolisesta vedestä peräisin olevia ravinteita. Merijään ravintoverkko vaikuttaa myös kevään ravinnemääriin ja ravinnesuhteisiin vesipatsaassa ja sitä kautta kasviplanktonin kevätkukintaan.