Pohjoisella Itämerellä esiintyviä äyriäisiä ovat katkat (Amphipoda) sekä siirat (Isopoda).
Katkat
Tyypillisiä Suomen vesialueilla esiintyviä katkalajeja ovat valkokatka (Monoporeia affinis), merivalkokatka (Pontoporeia femorata), leväkatkat (Gammarus spp.) sekä liejukatka (Corophium volutator). Meillä elää myös muita, harvalukuisempia katkalajeja, osa matalilla, osa syvemmillä pohjilla.
Valkokatka on yleisin pohjoisen Itämeren katkalajeista. Se liikkuu edestakaisin pehmeässä sedimentissä samalla hapettaen sitä tehokkaasti. Laji viihtyy yleensä matalinta rantavyöhykettä syvemmällä. Valkokatka syö sedimentistä elävää orgaanista ainesta.
Merivalkokatka on toinen merialueellamme yleisenä esiintyvä katkalaji, joka viihtyy yli 10 metrin syvyydessä mieluiten pehmeillä pohjilla. Merivalkokatkan esiintyminen on valkokatkaa paikoittaisempaa. Alun perin merellinen laji on menestynyt hyvin pohjoisen Itämeren vähäsuolaisissa oloissa, mutta suola- ja happipitoisuus rajoittavat sen esiintymistä ja se puuttuukin Perämereltä sekä itäisimmältä Suomenlahdelta.
Leväkatkat ovat rantavyöhykkeessä viihtyviä katkalajeja, jotka saavat ravintonsa leväkasvuston seasta. Leväkatkoja esiintyy Itämerellä kuusi eri lajia, tosin vain muutamat niistä ovat yleisiä Suomen merialueella.
Tiikerikatka (Gammarus tigrinus) on vieraslaji, joka havaittiin ensi kerran Haminassa vuonna 2003. Uusimpien havaintojen mukaan se on runsastunut etelärannikon matalilla pohjilla.
Kuva: Valkokatka on yleisin Itämeren katkalajeista / Katriina Könönen.
Siirat
Tyypillisiä vesialueidemme siiroja ovat kilkki (Saduria entomon), merisiira (Jaera-suku), leväsiirat (Idothea-suku) ja vesisiira (Asellus aquaticus). Myös merirokko (Amphibalanus improvisus) kuuluu äyriäisiin.
Kilkki on yleinen pohjoisen Itämeren siiralaji ja sitä tavataan monenlaisissa ympäristöolosuhteissa ja syvyyksissä. Kilkki on peto ja raadonsyöjä ja sen pääravintoa ovat esimerkiksi muut pohjaeläimet sekä kalanraadot. Kilkki pystyy tehokkaasti välttelemään vähähappisia olosuhteita liikkumalla paikasta toiseen happikadon yllättäessä.
Merisiirat (Jaera-suku), leväsiirat (Idotea-suku) ja makean veden laji vesisiira (Asellus aquaticus) ovat rantavedessä leväkasvuston seassa viihtyviä pieniä äyriäisiä, jotka käyttävät ravinnokseen pääasiassa leväainesta.
Siimajalkaisiin äyriäisiin (Cirripedia) kuuluva merirokko pyydystää viuhkamaisilla pyyntijaloillaan vedestä planktonia. Se kiinnittyy tiukasti kiviin, sinisimpukoihin, veneiden pohjiin ja muihin koviin pintoihin.
Kuva: Leväsiira / Katriina Könönen
Muita äyriäisiä
Matalissa vesissä meillä tavataan myös uivia halkoisjalkaisäyriäisiä, nykyiseltä nimeltään massiaisia (Mysidacea), muutamaa lajia myös syvemmällä. Ne muodostavat hämäävästi kalanpoikasia muistuttavia, hitaasti uivia parvia.
Lisäksi matalilla pohjilla elää muutamia jopa 6-7 cm pituisia, varsinaisiin katkarapuihin kuuluvia lajeja.
Sirokatkarapu (Palaemon elegans) on 2000-luvulla runsastunut vieraslaji. Rannikon matalat vedet eivät ole olleet pitkäaikaisten pohjaeläinseurantojen piirissä, joten uusien lajien leviäminen huomataan usein vasta viiveellä.
Kuva: Sirokatkarapu on 2000-luvulla runsastunut vieraslaji / Katriina Könönen.
Aiheesta muualla
- Äyriäiset (Wikipedia)
