Kunnan suurimmat järvet
Kunta ja sen vesistöt
Keski-Suomen Saarijärvi on ollut suosittua aluetta jo aivan esihistorialliselta ajalta, tästä on todisteena arkeologiset löydökset asuinpaikoista noin 10000 vuoden takaa! Vesistöjen läheisyys on tarjonnut hyvät mahdollisuudet kalastukseen sekä liikkumiseen. Samalla vesistöjen ympäristö on ollut vehreää, ja tarjonnut hyvät edellytykset viljelyyn ja luonnon antimien hyödyntämiseen.
Saarijärvellä ei juurikaan ole teollisuutta, joka kuormittaisi alueen vesistöjä. Mahdollisia kuormittajia sen sijaan on asutus, maatalous sekä turvetuotanto. Kaupungin ympäristöviranomainen toimiikin aktiivisesti ylläpitääkseen ja parantaakseen alueen vesistöjen ekologista tilaa, käytännössä tämä tapahtuu seurannalla ja valvonnalla. Mahdollinen kuormittava toiminta vaatii aina ympäristöluvan, ympäristönsuojelulain ja vesipuitedirektiivin mukaisesti.
Ehkä merkittävin vesistökokonaisuus Saarijärvellä on ns. Saarijärven reitti, joka on 80km pitkä vesistöreitti Karstulan, Kyyjärven, Pylkönmäen ja Saarijärven kuntien alueilla. Reitistä 28 kilometriä on jokia ja sen suurimmat järvet ovat Kalmarinjärvi, Kiminkijärvi, Kyyjärvi, Mahlunjärvi, Pääjärvi, Saarijärvi ja Summasjärvi. Saarijärven reitin vesi on humuspitoista ja karua. Vesikasvillisuutta on vähän, mutta paikoittain vesisammalta on paljon. Erityisesti Heijostenkoskilla ja Riekonkoskella on runsas lajisto. Saarijärven reitin rannat ovat asuttuja ja viljeltyjä, etenkin koskipaikoilla: reitillä on 22 koskea, joiden pituus on yhteensä 6,7 kilometriä ja putous yhteensä 42 metriä. Monet koskista on suojeltu koskiensuojelulailla ja ne ovat tärkeitä lisääntymispaikkoja kaloille. Saarijärven reitin alueella on 1 534 hehtaarin kokoinen Natura 2000 -alue. Natura 2000 on EU:n hanke, jonka tarkoituksena on suojella monimuotoista luontoa. Natura-alue kattaakin lähes koko vesireitin ranta-alueineen. Riekonkoskella on reitin laajin luonnonsuojelualue.
Saarijärven reitin kulttuurimaisema on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Pellot ja laitumet ovat tyypillisesti rinteillä, jotka viettävät järviin. Asutus on perinteisesti ollut peltojen yläpäässä, pellon ja metsän välissä. Reittiä on aiemmin käytetty tukinuittoon ja koskien kohdalla on ollut vesimyllyjä.
