Längelmävesi (35.721.1.001)
Längelmävesi on suuri järvi Kokemäenjoki (35) -päävesistössä. Sen ekologinen tila on hyvä. Längelmävesi on Pirkanmaan maakuntajärvi.
Keskustelut
Uusimmat havainnot
Ei tuoreita havaintoja
Vesistöennusteet
Kuvat
Längelmävesi (35.721.1.001)/Höyhensaari
Runsas sinileväkasvusto muuttaa veden sa...
Järven erityispiirteet
Längelmävesi on nimikkoreittinsä keskusjärvi Pirkanmaan maakunnassa. Pinta-ala on 133 km², Suomen järvien suuruustilastossa se on sijalla 36. Keskisyvyys on 6,8 metriä ja suurin syvyys 59 metriä.
Valuma-alueen ala on järvi mukaan lukien 2180 km², josta vettä 16,8 %. Pääosa tulovirtaamasta on peräisin Koljonselältä (1124 km²) sekä Venehjoen (231 km²) ja Vääksynjoen (221 km²) valuma-alueilta. Suurimmat saaret ovat Eräsalo (99 ha) ja Lehtisensaari (58 ha).
Längelmävesi laskee Kaivannon kanavan kautta Roineeseen, pinnat ovat käytännössä samassa tasossa. Laskennallinen keskivirtaama näissä salmissa on noin 20 m3/s.
Längelmäveden lähivaluma-alueesta noin 15 % on peltoa ja puolet metsää. Maatalous on suurin kuormittaja sekä fosforin (60 %) että typen (40 %) kohdalla. Typen kohdalla myös laskeumalla on suuri merkitys. Alueella on runsaasti sekä vapaa-ajan että vakituista asutusta, jonka jätevedet kuormittavat järveä. Etenkin loma-asunnot on rakennettu aivan rantaviivan tuntumaan. Lisäksi pellot sijaitsevat järven rantojen lähellä. Valuma-alueella sijaitsee yksi isompi kaupunkialue (Orivesi) sekä useita pienempiä kyläkeskuksia. Koljonselän lähivaluma-alueella on paljon hienojakoisia maalajeja (hieno hieta ja hiesu). Sen sijaan Längelmäveden alue on kalliovaltaisempaa. Siellä pellot on perustettu pääasiassa savimaalle.
Vedenkorkeus
Längelmäveden vedenkorkeutta on mitattu Kaivannon kanavalla vuodesta 1911. Keskivedenkorkeus on tämän jakson aikana ollut N60+ 84,12 m. Keskimääräinen vuotuinen vedenkorkeusvaihtelu on ollut 65 cm. Ylin vedenkorkeus on ollut N60+ 84,88 m (kesäkuussa 1924) ja alin N60+ 83,46 m (lokakuussa 1921), joten äärivaihtelu on ollut 142 cm.
Oriveden asteikolta on vedenkorkeuksia jaksoilta 1885–1919 ja 1928–1957. Vuoden 1899 tulvahuippu oli siellä 57 cm ylempänä kuin Kaivannon vuoden 1924 tulvahuippu, joten 'valapaton tulva' nousi Längelmävedelläkin todella korkealle.
Pintaveden lämpötilat ja jäähavainnot
Pintaveden lämpötilaa on mitattu vedenkorkeusasteikon tuntumassa vuodesta 2000 lähtien. Havainnot tehdään jopa päivä aamulla klo 8. Keskiarvo koko havaintojaksolla on ollut kesäkuussa 16,0, heinäkuussa 20,4 ja elokuussa 19,5 astetta.
Jäätymis- ja jäänlähtöhavaintoja on talvesta alkaen 1911–1912 ja havainnot jatkuvat edelleen. Havaintopaikka sijaitsee Kaivannon kanavan läheisyydessä, näköpiiri kattaa Längelmäveden eteläpään kanavan edustalla. Varhaisin jäätyminen on ollut 2. marraskuuta vuonna 1941, myöhäisin 28. tammikuuta 1930. Jäänlähdön ääripäivät ovat olleet 15. huhtikuuta 1921 ja 26. toukokuuta 1941.
Jäänpaksuushavaintoja on SYKEn rekisterissä vuodesta 1977 alkaen. Jään keskimääräinen talvikautinen maksimipaksuus on ollut 52 cm, koko jakson ennätyspaksuus 77 cm maaliskuulta 2003.
Nykytila ja suojelu
Kalat, linnut ja muu vesiluonto
Asutus ja vesistön käyttötavat
Tarut ja tositarinat
Kaivannon kanava:
Vuonna 1820 alettiin kaivaa kanavaa nykyisen Kaivannon kohdalla Längelmäveden ja Roineen välisen kapean harjun läpi. Längelmäveden maanviljelijät olivat valittaneet Iharinkosken myllypatojen aiheuttavan tulvia Längelmävedellä, minkä vuoksi kanavan kaivuuseen ryhdyttiin. Kymmenen vuoden työn jälkeen kanava oli valmis. Helmikuun lopulla 1830 patoa avattiin varovasti, ja Längelmäveden pinta alkoi laskea. Suomen koskenperkaustoimen johtaja, paroni Rosenkampff tarkasti työn 31.3.1830. Hän kehotti avaamaan patoa lisää. Käsky toteutettiin 2.4. Tampereella matkustanut paroni sai seuraavana päivänä viestin, että vesi oli pääsemässä valloilleen, koko padon syöpyminen uhkasi. Rosenkampff kiiruhti Kaivannolle ja pääsi ”hirveimmän kuviteltavissa olevan luonnontapahtuman todistajaksi”. Rosenkampff kirjoittaa raportissaan tapahtumasta: ”Pelätty syöpymä oli tapahtunut. Muutamassa tunnissa kanava oli saavuttanut mittaamattoman syvyyden. Ponttilankut, joiden avulla oli uskottu voitavan estää veden syövyttävä vaikutus muurien takana, katkesivat: mitkään ihmisen vallassa olevat välineet eivät voineet hillitä veden alati kasvavaa voimaa. Yhdessä vuorokaudessa oli koko tämä kaunis ja rakenteensa perusteella ikuisuutta uhmaava teos tuhoutunut”. Längelmävesi laski Roineen ja Mallasveden tasoon, lähes kaksi metriä. Entinen lasku-uoma Iharinkoski kuivui ja Längelmäveden rantoja jäi alati kuiville. (Pirkanmaan luonto – Pirkanmaan kotiseutusarjan 1. osa, 1987)
