Käyttäjä:Miikala

Terve!

Olen innokas kalastaja ja luen miellelläni karttoja.

Muistilista

• Pohjoissaame=jávri, jávrrit on monikko,
• Inarinsaame=jävri, jávrááh on monikko ja
• Koltansaame=jäuˊrr.
• Toiminnot:Uudet sivut 17. toukokuuta 2017 kello 15.17 asti OK

{{ObsIMG |Date= |toArchive=N |Time= |Img=esimerkki.jpg |AddInfo=Kuvateksti |Lat= |Lon= |WKT= |Muni= |Tags= |Source= |Seuranta= |User=Miikala }}

A

1) Miksi kala -sivuilla (myös Ankerias/Kymijoki (14) -sivuilla) Kala-atlas havainnot -kartalla näkyy semmoisia vesistöjä, joissa kalaa ei ole havaittu, ennen sivujen seuraavan tason avaamista voisi luulla, että lajia esiintyy sielläkin, esim. Ankerias ja Ankerias/Paatsjoki (71).

Nyt kun kerta kuvatekstissäkin lukee "Kartalle on merkitty vihreällä symbolilla ne päävesistöalueet, joissa lajia tietokannan tietojen mukaan esiintyy." tai "Kartalle on merkitty vihreällä symbolilla Kala-atlas tietokannan havainnot lajista...", voisiko se myös olla niin, käyttäjän havainnot voisi merkitä keltaisella symbolilla (jos mahdollista), ja niistä vesistöalueiseta joista ei ole havaintoja symbolit ei näkyisi ollenkaan, jos se ei ole mahdollista sitten punaisella symbolilla.

2) olisiko Ahven -sivuille mahdollista lisätä päävesistöalueiden rajat symbolien lisäksi ja näille Ahven/Kymijoki (14) ja Naimakkajärven alue (67.622)/Kala-atlas tiedot -sivuille sitten valuma-alueiden rajat symbolien lisäksi.

A) Mikä päävesistöalue on Norjan puolella (67N), onko se ylimääräinen, ja pitäisikö se poistaa?

Norjan puolella (67N) kartalla on Tornionjoki (67) rajat. Sotkeeko se ylimääräisenä alueena yhdessä myöhemmin mainittujen alueiden kanssa mahdollisesti Tornionjoki (67) -sivun kartan seuraavan jakovaiheen vesistöjen pylpyrät sekaisin, on vielä seuraavienkin jakovaiheen sivuilla zoomailut ja pylpyrät aivan sekaisin.

Tornionjoki (67) -päävesistöaluella on sitten vielä oikea vesistöalue Norjan puolella (67.000N), sekin oikeammin Ruotsin puolella (67.6K), (vesistöaluenumeroa ei tainnut pystyä muuttamaan) koska kartalla se on aivan selvästi Könkämäenon valuma-alue (67.6) kohdalla Ruotsin puolella, pieniltä osin toki Norjankin puolella. Vähintään voisi korjata seuraavasti: Ruotsin puolella on 2. jakovaiheen vesistöalue Tornionjoki (67) -päävesistössä. Se on jaettu vesistöalueesta: Könkämäenon valuma-alue (67.6). (Näkyisi myös Könkämäenon valuma-alue (67.6) sivulla vesistöalueena ja kartalla myöskin.)

Pari muutakin huomiota Tornionjoelta: Ruotsin puolella (67.000K) on Ruotsin puolella (67.12K) (vesistöaluenumeroa ei tainnut pystyä muuttamaan), mutta ainakin voisi korjata: Ruotsin puolella on 2. jakovaiheen vesistöalue Tornionjoki (67) -päävesistössä. Se on jaettu vesistöalueesta: Tornionjoen alaosan alue (67.1). (Näkyisi myös Tornionjoen alaosan alue (67.1) -sivulla vesistöalueena ja kartalla myöskin.)

Havaintopaikoistakin (Tornio ja Kukkolankoski) seuraavia: Ainakin kartalle ne ovat merkitty Suomen puolelle, jolloin ne sijaitsevat Tornion alue (67.111) -alueella eikä Ruotsin puolella!

Lisäksi Tornionjoki (67) kartta zoomautuu siihen kohti, mihin suurinpiirtein pitäisi zoomautua tuo Ruotsin ja Norjan raja-alueet (85) -vesistö, ja se taasen zoomautuu päiväntasaajalle (Oliko viellä tuon Norjan puolella (67N) ja noiden parin muunkin alueen tekosia, jotka ovat väärillä vesistöalueilla.)

B) Edellisessä kohdassa mainittujen alueiden lisäksi on vielä erikseen tämä oikea Ruotsin ja Norjan raja-alueet (85) -päävesistö, pitäisikö tämän olla Norjan raja-alue (85), koska koko Ruotsin raja-alueen vesistöthän kuuluu jo Tornionjoki (67) -päävesistöön.

B

Kalahavaintojen kalalaji luettelossa nieriä ja nahkiainen ovat aakkosjärjestyksessä väärinpäin ja voisiko sen täydentämistä kaikilla Suomen kalalajeilla harkita, toki nytkin on tuo Muu laji -valinta mahdollisuus.

Seuraavat Suomessa vakituisesti elävät kalalajit puuttuu Järviwikistä: allikkosalakka, elaska, harmaanieriä, hietatokko, hopearuutana, imukala, isosimppu, isotuulenkala, kilohaili, kirjoeväsimppu, kivennuoliainen, kivinilkka, liejutokko, miekkasärki, mustatokko, mustatäplätokko, mutu, nokkakala, peledsiika, piikkikampela, piikkisimppu, pikkunahkiainen, pikkutuulenkala, rantaneula, rasvakala, saimaannieriä, seipi, seitsenruototokko, siloneula, särmäneula, teisti, turska, törö, valkoevätörö, viisipiikki ja seuraavat ekologiset rodut järvinahkiainen, järvitaimen, meritaimen, purotaimen.

	Suomesta hävinneet kalalajit
	monni | sinisampi

Levinneisyys

Harjus on elinvoimainen laji. Sitä esiintyy Euroopassa pääosin virtavesissä Iso-Britanniassa, Ranskan keski- ja itäosista Itä-Eurooppaan aina Uralvuorten länsipuolelle asti. Etelässä levinneisyys ulottuu Italian pohjoisosista Balkanin niemimaalle lukuunottamatta Kreikkaa ja sieltä Mustanmeren pohjoispuolelle Uralvuorille. Sitä esiintyy myös järvissä ja syönnösvaelluksella murtovesissä levinnäisyysalueellaan. Pohjanlahdella on tiettävästi koko maailman ainoa kanta, meriharjus, joka kutee murtoveteen.

Meriharjus

Harjuksen levinneisyys keskittyy kolmelle pääalueelle: 1. Vuoksen vesistön pääosaan (Suur-Saimaa, Kallavesi, Pielinen), 2. Pohjanlahden rannikolle ja siihen laskeviin jokiin sekä 3. Kainuun-Kuusamon-Lapin alueelle. Suomen merialueella harjusta on aikoinaan tavattu pitkin Pohjanlahden rannikkoa Torniosta aina Rauman seuduille saakka.

Harjus on muiden lohikalojen tapaan elinympäristönsä suhteen vaatelias laji, joka menes tyy parhaiten kirkkaissa, vähäravinteisissa ja runsashappisissa vesissä, joissa esiintyy puhtaita louhikko-, kivikko- ja sorapohjia.

Vedenlaatu

Lämpötila

Harjus sietää alle 24 °C lämpötiloja. Yli 25 °C lämpötilassa se kuolee. Kasvun kannalta veden ihannelämpötila on 4-18 °C. Harjus kutee veden lämpötilan ylittäessä 4-5 °C.

Harjuksen mädille lämpötilavaatimukset ovat täysikasvuisia kaloja tiukemmat: mäti kuolee jos veden lämpötila on alle 3 °C tai yli 18,5 °C. Mädin kehittymiselle ihanteellinen lämpötila on noin 4-8 °C, jolloin mädin kuolevuus on vähäisintä. Mädin kuolleisuus kasvaa nopeasti, jos veden lämpötila ylittää 13,5 °C. Pienpoikasten ihanteellinen kasvulämpötila on 17 °C. Harjus on taimenta ja lohta herkempi korkeille lämpötiloille.

Happipitoisuus

Lohikaloille turvallisena happipitoisuutena pidetään 5 mg/l. Poikasille ja täysikasvuisille harjuksille happipitoisuuden tulisi olla vähintään 9 mg/l. Kuolettava pitoisuus täysikasvuisille harjuksille on alle 4 mg/l ja mädille alle 7 mg/l.

Happamuus

Harjus viihtyy lievästi happamissa, neutraaleissa ja lievästi emäksissä vesissä (pH 5,5-9). Veden pH 5 ei ole tappava harjukselle, mutta harjuksen siittiöt menettävät liikuntakykynsä vedessä, jonka pH on alle 5,5.

Suolapitoisuus

Suolapitoisuus on alle 5,5 ‰. Lisääntyminen onnistuu murtovedessä vähintään jonka suolapitoisuus on alle 3,3 ‰.

Kutuympäristö

Harjus vaatii sekä virtavesissä että järvissä ja meressä kutuympäristökseen hiekasta, sorasta ja kivikosta koostuvan pohjan, joka on vapaa vesikasvillisuudesta ja muusta eloperäisestä aineksesta. Tällaisessa ympäristössä kehittyvä mäti on suojassa soraikon tai kivikon sisässä ja vesi pääsee helposti vaihtumaan mädin ympärillä. Harjuksen suosima kutupohjan laatu on hyvin samantyyppinen esiintymisalueesta riippumatta.

Meressä kutuympäristönä ovat matalat saarten ja karikoiden väliset voimakasvirtaiset salmet, vedenalaiset selkäkarit ja kasvillisuudesta vapaat kivikkorannat.

Järvissä harjus kutee kivipohjilla matalassa vedessä ja virtavesissä matalissa virtapaikoissa sorapohjalle suosien virran nopeutta, joka ylittää 0,4 m/s.

Poikasvaiheessa harjus suosii matalia, virtaukseltaan heikkoja ja pohjan laadultaan rakeisia ympäristöjä.

Meriharjus

Meriharjusta esiintyy ainoastaan Itämerellä Pohjanlahden rannikkoalueilla. Se on esiintynyt siellä yleisenä 1960-luvulle asti. Nykyisin se on sukupuuton partaalle taantunut äärimmäisen uhanalainen laji.

Metsähallitus on yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa aloittanut kesäkuussa 2014 pelastusoperaation meriharjuskannan elvyttämiseksi ja ensisijaisena tavoitteena on estää meriharjuskantojen häviäminen Suomesta ja pidemmällä aikavälillä sen palauttaminen elinvoimaisena entisille asuinsijoilleen.

Äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu meriharjus on keväällä matalassa vedessä karuilla ulkosaariston luodoilla ja karikoilla kuteva kala, joka vaatii puhdasta vettä ja puhtaita sora- ja kivipohjia lisääntymis- ja elinalueikseen. Meriharjuksen elinpiiri on melko suppea, eikä se yleensä tee pitkiä vaelluksia. Keväällä matalassa vedessä tapahtuva verkkokalastus on suurin kalastuksesta aiheutuva uhkameriharjukselle. Meriharjuskantojen heikentymiseen vaikuttavat myös lisääntymisalueiden rehevöityminen sekä muiden lajien, kuten särkikalojen, levittäytyminen niihin. Merimetsojen ja hylkeiden saalistus saattaa uhata meriharjusta, mikäli saalistajien määrä harjuksen elinalueilla edelleen kasvaa.

meriharjukseen kohdistuneita uhkia ovat ilmastonmuutos, maankäyttö, pintavesien saastuminen, rehevöityminen ja kalastus.

Pohjanlahden meriharjuksen ainutlaatuisuutta korostaa sekin, ettei missään muualla tiedetä olevan murtovedessä lisääntyviä harjuksia.

Merenkurkussa tehdyissä poikaskartoituksissa poikasia tavattiin hyvin matalilla ja avoimilla kivikkorannoilla. Satelliittikuvatulkinnoissa alueet esiintyvät lämpötilallisesti kylminä ja ne poikkeavat tällä tavalla useimmista muiden kalalajien poikasympäristöistä. Rantaa kuvastaa kivikkoisuus, ja paikoitellen kivien välissä on hiekkaa tai soraa, samoin kuin pieniä kivenlohkareita. Ranta oli hyvin pitkälti matala, lähes tasainen ja vesirajassa esiintyi pieniä painaumia, jotka muodostivat lampareita, joissa harjuksenpoikaset olivat. Aallot huuhtoivat lampareita, mutta ne olivat suojassa pahimmilta tyrskyiltä. Kivet sijaitsivat suoraan pohjaa vasten ja olivat useimmiten nyrkin- ja päänkokoisia. Siellä, missä tavattiin harjuksenpoikasia, ei esiintynyt havaittavaa virtausta, paitsi aallokon vaikutus. Toisin kuin taimenen ja lohen poikaset, harjuksen poikaset eivät osaa uida pois kuiville jäämässä olevista lammikoista

Meriharjuksen elinympäristövaatimuksista kutuajan ulkopuolella ei juurikaan ole tutkimustietoa. Harjuksen voidaan kuitenkin olettaa liikkuvan ja syönnöstävän ulkosaaristossa alueilla, jotka tuottavat riittävästi sopivaa ravintoa harjuksille. Jokikutuinen meriharjus laskeutuu kudun jälkeen takaisin mereen, jossa se oleskelee enim mäkseen kivipohjaisilla ulkorannoilla ja syvärinteisillä pauhamatalilla.

Avoveden aikana harjukset liikkuivat vedenpinnan ja 10 metrin syvyyden välillä. Harjukset viihtyivät syvässä vedessä alkukesästä, mutta siirtyivät matalampaan veteen kesän ja syksyn mittaan. Jääpeitteisenä aikana seurannassa olevia harjuksia tavattiin vain alle 2 metrin vedessä (pääasiassa 50 cm syvyyden sisällä jääkannesta), missä veden lämpötila oli lähellä 0 °C.

istutusalueet, luontaiset lisääntymisalueet, syönnös- ja talvehtimisalueilla rahoitukset.

Rehevöityneet kutuvedet

Jäidenlähdön aikaan meriharjus hakeutuu mataliin rantavesiin kutemaan. Poikaset kuoriutuvat alkukesästä ja elävät matalikoissa. Kasvettuaan muutaman sentin mittaisiksi ne hakeutuvat ulommas merelle.

”Meriharjus kutee karuissa ja kirkkaissa vesistöissä. Rehevöitymisen myötä sen kutupaikoille on kuitenkin levinnyt rihmalevää”, Keränen kertoo.

”Rehevöityminen on tuonut mukanaan myös särkikaloja ja ahvenia, jotka syövät harjusten mätiä ja poikasia.”

Meriharjusta tavataan nykyään Perämeren pohjukasta ja Ouran ja Vaasan saaristosta. Ruotsin puolella on omat hajanaiset kannat.

Laji on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi, koska sen määrä on vähentynyt viimeisen parin kymmenen vuoden aikana 80 prosentilla.

2.3 Elinkierto ja elintavat Kutukäyttäytyminen asti http://www.eraluvat.fi/media/dokumentit/julkaisut/meriharjuksen-hoitosuunnitelma-osa-1-meriharjuskannan-hoidon-ja-suojelun-tausta.pdf

Lähteet

• Tietoa kalalajeista: Harjus Luke.
• Tietoa kalalajeista: Harjuksen uhanalaisuus Luke.
• Harjus Suomen Lajitietokeskus.
• Harjus Wikipedia.