Vesirutto
Kanadanvesirutto on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva vieraslaji, jota esiintyy Suomen sisävesissä. Vesirutto voi tietyissä oloissa runsastua nopeasti ja aiheuttaa muutoksia vesistön ekosysteemissä.
Vesirutto tai kanadanvesirutto on pohjoisamerikkalainen vieraslaji, jota esiintyy Suomen sisävesissä. Vesirutto voi tietyissä oloissa runsastua erittäin nopeasti ja aiheuttaa muutoksia vesistön ekosysteemissä.
Havaintopaikat ja tuoreet havainnot (100 päivää)
Viranomainen
Asiantuntija
Kokenut
Käyttäjä
Virhe pienoisohjelmassa Ol3AnyObsMap: Unable to load template 'wiki:Ol3AnyObsMap'
Uusimmat havainnot
16. lokakuu 2025 12:02 |
17. elokuu 2025 15:43 |
-Koveroistenj%C3%A4rvi-ObsIMG-202508171543-68a3224c699f5.png){kind=small}
|
30. heinäkuu 2025 11:00 |
-Havaintopaikka_1-ObsIMG-202507272339-68869003d81a3.png)
-N%C3%A4lk%C3%A4luodon_edusta-ObsELODEA-202106261239-60dc4099ba384.png)
-Porosaari-ObsELODEA-201808022042-77.jpg)
-Virranniemi_RK-ObsELODEA-202507171327-1752748162109.png)
-Kelanranta-ObsELODEA-202407141619-6693d0f96ddee.png)
Lajikuvaus ja esiintyminen
Kanadanvesirutto (Elodea canadensis) on kilpukkoihin (Hydrocharitaceae) kuuluva uposkasvi, joka tuotiin Pohjois-Amerikasta vuonna 1836 Irlantiin, josta se levisi laajalle Eurooppaan (Simpson 1984).
Suomeen laji saapui Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan professori Fredrik Elfvingin hankkimana vuonna 1884 (Hintikka 1917). Todennäköisesti laji on kuitenkin levinnyt Suomeen useita kertoja (Huotari et al. 2011).
Vesiruton levinneisyys kattaa nykyisin Etelä- ja Keski-Suomen, minkä lisäksi erillisesiintymiä on Lapissa ja Koillismaalla (Lahtinen & Lampi, 2010), sekä merialueilla Suomenlahdella, Porin edustalla ja Perämerellä (Ljungberg et al. 2011) (Kasviatlas 2010).
Vesiruttoa luonnehtii nopea kasvu ja lisääntyminen, joka tapahtuu kasvullisesti. Euroopassa kasvista esiintyy vain emikasveja. Vesirutto katkeaa helposti ja kykenee lisääntymään hyvinkin pienistä verson osista (Barrat-Segretain et al. 1998).
Verson osat voivat kellua ja kulkeutua aallokon, virran, kalanpyydysten, veneiden tai lintujen mukana uudelle kasvupaikalle ja juurtua nopeasti (Johnstone, 1985). Varsinkin suuret massakasvustot irtoavat usein pohjasta ja nousevat pintaan.
Vesirutto viihtyy emäksisissä ja runsasravinteisissa matalissa järvissä ja lahdissa sekä hitaasti virtaavissa joissa. Tyypillisin kasvusyvyys vesirutolle on 0,5-3 metriä, kirkkaissa järvissä jopa syvempi (Hämet-Ahti et al. 1998).
Vesiruton vaikutukset
Vesiruton massaesiintymä
Vesirutto on yksi sisävesiemme haitallisista vieraslajeista kansallisessa vieraslajistrategiassamme.
Vesiruton massaesiintymät voivat aiheuttaa muutoksia järven ekosysteemissä. Vesirutto voi syrjäyttää herkempiä vesikasveja (Rørslett et al. 1986). Massakasvustojen aiheuttamat happipitoisuuden ja pH:n rajut vaihtelut voivat vaikuttaa negatiivisesti rapuihin, kaloihin ja eläinplanktoniin (Hessen et. al. 2004).
Toisaalta pohjaeläinten on havaittu hyötyvän kasvustoista predaation vähenemisen ja lisääntyneiden piilopaikkojen myötä (Kornijow & Kairesalo 1994). Monet vesilinnut (joutsen, haapana, tavi) käyttävät mielellään vesiruttoa ravinnokseen (Väänänen & Nummi 2003).
Massaesiintymät saattavat vaikeuttaa järvien käyttöä, koska umpeenkasvu voi estää esimerkiksi veneilyn.
Vesiruton torjunta
Vesiruton mekaaninen poistaminen on osoittautunut vaikeaksi yleisimmin käytetyillä tekniikoilla (niitto, raivausnuottaus), mutta pienialaisia uimarantoja voidaan siten pitää puhtaina. Suomen oloihin sopivaa biologista torjuntamenetelmää ei ole ja torjunta-aineita ei vesiympäristössä saa käyttää.
Vesistöön joutuvan kuormituksen vähentäminen on omalta osaltaan hyvä tapa rajoittaa vesiruton massakasvustoja, mutta tärkeintä olisi estää vesiruton leviäminen; veneiden, venetrailereiden ja kalapyydysten puhtauteen on syytä kiinnittää huomiota alueilla, jossa kasvia ei vielä esiinny.
Vesiruton tunnistaminen
Vesiruton lehdet ovat läpikuultavia
ja pyöreäkärkisiä.
Vesirutto on väriltään tummanvihreä, noin 30-200 cm pituiseksi kasvava rantojen uposkasvi. Se kasvaa kärjistään ja haaroo runsaasti. Lehdet ovat läpikuultavia, pehmeitä, pyöreäkärkisiä ja laidoiltaan hienosahaisia. Lehdet kasvavat kolmen kiehkuroina varren ympärillä. Kukkiessaan valkoiset kukat ulottuvat veden pinnan yläpuolelle, mutta kukkiminen on melko harvinaista.
Vesiruttohavainnoista ilmoittaminen
Vesiruttohavainnoista kannattaa ilmoittaa perustamalla Järviwikiin havaintopaikka sen järven alle, jolta havainto on. Tarkempia ohjeita löytyy täältä:
Vesiruttohavainnoista voi ilmoittaa myös tutkija Anna Väisäselle (SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi) tai alueen ely-keskukseen.
Luonnontieteellinen keskusmuseo vastaanottaa kuivattuja kasvinäytteitä paikkatietoineen.
Aiheesta muualla
- Kanadanvesiruton levinneisyystiedot (Kasviatlas)
- Invasive Alien Species Fact Sheet, Elodea canadensis (NOBANIS, englanniksi)
- Ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi (Maa- ja metsätalousministeriö)
Lähteet
Barrat-Segretain, M.H., Bornette G., Hering-Vilas-Boas, A. 1998. Comparative abilities of vegetative regeneration among aquatic plants growing in disturbed habitats. Aquatic Botany 60: 201-211.
Hessen D.O., Skurdal J. & Braathen J.E. 2004. Plant exclusion of a herbivore: crayfish population decline caused by an invading waterweed. Biological Invasions 6:133-140.
Hintikka, T. J. 1917. Kanadalaisesta vesirutosta ja sen levenemisestä Euroopassa, eritoten Suomessa. Luonnon Ystävä 21: 77-90.
Huotari T., Korpelainen H., Leskinen E. & Kostamo K. 2011. Population genetics of the invasive water weed Elodea canadensis in Finnish waterways. Plant. Syst. Evol. 294: 27-37.
Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. 1998. Retkeilykasvio. 4. painos. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. 656 p.
Johnstone, I.M. 1985. The role of recreational boat traffic in interlake dispersal of macrophytes: a New Zealand Case Study. Journal of Environmental Management 20: 263-279.
Kornijow R. & Kairesalo T. 1994. Elodea canadensis sustains rich environment for macroinvertebrates. Verh. Internat. Verein. Limnol. 25: 2270-2275.
Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. http://www.luomus.fi/kasviatlas.
Ljungberg, R., Pikkarainen A., Lehtiniemi M. & Urho L. 2011. Vieraslajien havaitseminen Suomen merialueen seurannoissa. Suomen Ympäristö 10/2011. 68 s.
Rørslett, B., Berge, D. & Johansen S.W. 1986. Lake enrichment by submergent macrophytes: a Norwegian whole-lake experience with Elodea canadensis. Aquatic Botany 26: 325-340.
Simpson, DA. 1984. A short history of the introduction and spread of Elodea Michx. In the British Isles. Watsonia 15:1-9.
Väänänen,V-M. ja Nummi P. 2003. Puolisukeltajasorsien ravinto rehevillä vesillä. Suomen Riista 49:7-16.
Virhe pienoisohjelmassa Ol3AnyObsMap: Unable to load template 'wiki:Ol3AnyObsMap'
