Roine (yhd.)
Roine on suuri järvi Kokemäenjoki (35) -päävesistössä. Sen ekologinen tila on hyvä.
Keskustelut
Uusimmat havainnot
Ei tuoreita havaintoja
Kuvat
-Valtakunnallinen_sinilev%C3%A4seuranta-ObsALG-202006230915-12.jpg)
Järven erityispiirteet
Roine on Kokemäenjoen vesistön järvi Pälkäneellä ja Kangasalla Pirkanmaan maakunnassa. Pinta-ala on 54,6 km², Suomen järvien suuruustilastossa se on sijalla 75. Keskisyvyys on 7,4 metriä ja suurin syvyys 38 metriä.
Valuma-alueen ala on järvi mukaan lukien 2367 km², josta vettä 17,8 %. Pääosa tulovirtaamasta on peräisin Längelmävedestä (2180 km²) Kaivannon kanavan kautta, oma lähivaluma-alue käsittää vain pieniä puroja.
Roine jakautuu pohjoiseen pääaltaaseen ja eteläiseen Tossanselkään. Niiden välillä sijaitsee suurin saari, Raronsalo (694 ha), joka Suomen järvien saaritilastossa on sijalla 88. Sinne on tieyhteys, jota pitkin pääsee myös kolmeen muuhun Roineen saareen; alue tunnetaankin nimellä Saarikylät. Toiseksi suurin Roineen saari on Vänninsalo, 172 ha.
Roine on myös Iso-Längelmäveden osa. Tämä suurjärvi syntyy, jos alueen toistensa yhteydessä olevat järvet, joiden pinta on suurin piirtein samassa tasossa, yhdistetään.
Zacharias Topelius kirjoitti vuonna 1853 runon "En sommardag i Kangasala". Sen suomennoksessa mainitaan mm. Roineen armaisat aallot. Ulappa on sen verran iso, että aina ne aallot eivät ole armaisat – ei edes kesäpäivänä.
Vedenkorkeus ja virtaama
Vaikka Kaivannon kanavan asteikko on Längelmäveden puolella, sen vuodesta 1911 mitatut vedenkorkeudet edustavat hyvin myös Roinetta. Keskivedenkorkeus on tämän jakson aikana ollut N60+ 84,12 m. Keskimääräinen vuotuinen vedenkorkeusvaihtelu on ollut 65 cm. Ylin vedenkorkeus on ollut N60+ 84,88 m (kesäkuussa 1924) ja alin N60+ 83,46 m (lokakuussa 1921), joten äärivaihtelu on ollut 142 cm.
Roineella on avoin yhteys Mallasveteen Hausalon saaren länsipuolitse, itäpuolella on lisäksi kapea Sulkusalmi. Laskennallinen menovirtaama on keskimäärin noin 22 m3/s.
Nykytila ja suojelu
Roine, sekä etelä- että pohjoisosa, on luokiteltu ekologiseen luokkaan hyvä. Roinen pohjoisosa on tyypitelty suureksi vähähumuksiseksi järveksi (SVh) kun taas eteläosa pieneksi tai keskisuureksi vähähumuksiseksi järveksi (Sh). Molempien hyvään ekologiseen tilaan vaadittavat luokkarajat ovat samat fosforin ja klorofyllin kohdalla. Eteläosasta ei ole olemassa yhtä paljon mittausdataa kuin pohjoisosasta, mutta vedenlaadun ei ole havaittu merkittävästi eroavan pohjoisosasta.
Fosforin kohdalla hyvän ekologisen tilan edellyttämä maksimipitoisuus (18 μg/l) on ylittynyt vuonna 2009 (1990-2014). Klorofyllin kohdalla tavoitearvo (7 μg/l) on ylittynyt vuonna 2008. Syvänteiden pohjanläheisen veden happitilanne on huono loppukesällä ja -talvella. Pintaveden tila on hyvä vuoden ympäri. Vedenlaadussa ei ole havaittavissa merkittävää muutosta.
Klorofylli a:n ja kokonaisfosforin pitoisuudet (μg/l) veden pintakerroksessa (0-2 m) Roineen pohjoisosassa kasvukauden keskiarvona v. 1990-2014. Roine on tyypitelty suureksi vähähumuksiseksi järveksi (SVh), jossa hyvän vedenlaadun saavuttamiseksi klorofylli a:n pitoisuuden tulee olla alle 7 μg/l ja kokonaisfosforin alle 18 μg/l.
Kalat, linnut ja muu vesiluonto
Asutus ja vesistön käyttötavat
Tarut ja tositarinat
"Roineen järvellä näkyy saaria, salmia, pikkusaaria, niemiä ja lahtia toisensa lomassa; tämä kaunis saaristo loppuu ja järvi jatkuu peninkulman pituisena, kunnes viimein sininen metsänreuna kahlitsee onnellisen katseen", kirjoitti Carl Gustaf Ramsay matkapäiväkirjaansa 1807 (Matka eteläisessä Suomessa, suom. Sampo Honkala, SKS, Vammala 1999).
Roineen rannat ovat todellakin vanhoja, tunnustettuja kulttuurimaisemia. Liuksialan kartanoon karkoitettu Ruotsin kuningatar Kaarina Maununtytär antoi nimensä Kaarinan kyynelille. Kun Roineen selkä kesäpäivänä välkehtii hopeisin lainein, hopean sanottiin johtuvan kuningattaresta, joka itkee ikäväänsä Roineen rannalla.
Sekä Ruotsin että Venäjän historiat liittyvät keskeisesti Roineeseen Keisarin- ja Vehoniemen harjujen luonnonkauniiden maisemien kautta.
Keisarinharju on kansallismaisema, jolle Venäjän keisari Aleksanteri I antoi nimen vierailullaan 1819. Sitä ennen samoissa maisemissa oli vieraillut 1775 Ruotsin kuningas Kustaa III. Kuningas Kustaa III:n kerrotaan kysyneen, kun hän näki saman näköalan: täälläkö paholainen kiusasi vapahtajaa?
Ramsay, tiedustelumatkalla oleva kaunosieluinen luutnantti, pohti 1807 matkapäiväkirjaansa maisemien kauneutta seuraavasti: "Uskallan nyt vertailla Hattelmalan, Ilmolan ja Kangasalan maisemia. Olen nyt nähnyt ne kaikki, nämä, joista paljon puhutaan; yrittänyt löytää jokaisen kauneuden ja myönnän, että on vaikea tehdä valintaa paremmuudesta. Kaikki ovat erilaisia, kaikilla on hyvin erilainen luonne. Hattelmalan harju, iloinen, leikkivä, rikas ja vaihteleva tuntuu olevan parempi Ilmolan mäkeä, joka laajana ja villinä enemmän miellyttää silmää kuin tunnetta, ja uskon, että Kangasalan harju ottaa paikan molempien edellä.--- Kangasala on molempien muiden maisemat yhdistettynä toisella puolellaan, ja sen lisäksi omaleimainen maisema toisella puolella yli Roineen".
Kansallisromantiikan nousuun liittyi synnyinmaan kauneimpien maisemien ihailu. Sakari Topeliuksen runo Kesäpäivä Kangasalla vuodelta 1853 mainitsee ensimmäisessä säkeistössään Roineen. Laulu on valittu Pirkanmaan maakuntalauluksi 1995. Tarkemmin runon ja sävelmän synnystä voi lukea oheisesta linkistä.[1].
Järvimatkailun toi monelle tutuksi Hopealinja, jonka pysäkki oli Kaivannon kanavan kupeessa.
Roineelle tyypillisiä ovat harvinaisen suuret sisävesisaaret, joilla on viljelty maata kivikaudelta. Suurin Roineen saarista on Raronsalo, jonne on silta. Sen sijaan toiseksi suurimpaan saareen, ennen vanhaan Oolanniksi kutsuttuun Vänninsaloon, on kuljettava veneellä.
Kaivannon kanava:
Vuonna 1820 alettiin kaivaa kanavaa nykyisen Kaivannon kohdalla Längelmäveden ja Roineen välisen kapean harjun läpi. Längelmäveden maanviljelijät olivat valittaneet Iharinkosken myllypatojen aiheuttavan tulvia Längelmävedellä, minkä vuoksi kanavan kaivuuseen ryhdyttiin. Kymmenen vuoden työn jälkeen kanava oli valmis. Helmikuun lopulla 1830 patoa avattiin varovasti, ja Längelmäveden pinta alkoi laskea. Suomen koskenperkaustoimen johtaja, paroni Rosenkampff tarkasti työn 31.3.1830. Hän kehotti avaamaan patoa lisää. Käsky toteutettiin 2.4. Tampereella matkustanut paroni sai seuraavana päivänä viestin, että vesi oli pääsemässä valloilleen, koko padon syöpyminen uhkasi. Rosenkampff kiiruhti Kaivannolle ja pääsi ”hirveimmän kuviteltavissa olevan luonnontapahtuman todistajaksi”. Rosenkampff kirjoittaa raportissaan tapahtumasta: ”Pelätty syöpymä oli tapahtunut. Muutamassa tunnissa kanava oli saavuttanut mittaamattoman syvyyden. Ponttilankut, joiden avulla oli uskottu voitavan estää veden syövyttävä vaikutus muurien takana, katkesivat: mitkään ihmisen vallassa olevat välineet eivät voineet hillitä veden alati kasvavaa voimaa. Yhdessä vuorokaudessa oli koko tämä kaunis ja rakenteensa perusteella ikuisuutta uhmaava teos tuhoutunut”. Längelmävesi laski Roineen ja Mallasveden tasoon, lähes kaksi metriä. Entinen lasku-uoma Iharinkoski kuivui ja Längelmäveden rantoja jäi alati kuiville. (Pirkanmaan luonto – Pirkanmaan kotiseutusarjan 1. osa, 1987)
Aiheesta muualla
- Iso-Roine: Syvä järvi, vedenlaatu erinomainen (ymparisto.fi)
- Vuorio, K., Järvinen, M., Moilanen, S., Bilaletdin, Ä. 2013. Piilevien aiheuttamat kalanpyydysten likaantumisongelmat - Pyhäjärven eteläosa, Kulovesi ja Roine. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2013. 37 s.
