Iso-Längelmävesi

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Iso-Längelmävesi on usean toistensa yhteydessä olevien samapintaisten järvien muodostama suurjärvi. Sen yhteenlaskettu pinta-ala on 41 040,38 ha41 040,38 ha ja suurin syvyys 73 m.

Osajärvet

Iso-Längelmävesi

Tämä myös nimellä "Kangasalan vedet" tunnettu suurjärvi on Suur-Saimaan jälkeen Suomen järvistä monialtaisin tasapintainen vesialue.

Koko suurjärven ala on 410 km². Se sijaitsee pääosin Pirkanmaalla, vajaa viidennes on Kanta-Hämeessä ja Koljonselän itäinen perukka Keski-Suomen maakunnassa. Kun Suomen järvitilastossa tulkitaan kukin tasapintainen altaikko yhdeksi suurjärveksi, Iso-Längelmävesi on maamme 9. suurin järvi.

Osa-altaiden väliset yhteydet ovat morfologisesti melko erilaisia. Koljonselän ja Längelmäveden välillä on Oriveden Rönnissä kaksi leveää salmea. Längelmävesi laskee Roineeseen Kaivannon kanavan kautta. Ennen Kaivannon kanavan rakentamista Längelmäveden pinta oli 1,5 metriä Roineen pintaa korkeammalla, mutta kanavan sulkujen petettyä kesällä 1830 järvien pinnat tasoittuivat.

Tämä ei ollut ensimmäinen Kangasalan järviä koskenut mullistus. Kesäkuuhun 1604 asti olivat Pälkänevesi, Längelmävesi ja Vesijärvi muodostivat yhden suuren bifurkaatioaltaan, jonka vedet juoksivat kahtaalle. Pääuomana toimi luoteiskulman Sarsanvirta, joka laski Vesijärven ja Längelmäveden yhdistäneestä Sarsansalmesta etelään Roineeseen. Sivu-uoma oli kaakkoiskulman Hykiänpuro, joka laski Pälkänevedestä Mallasveteen.

Maankohoaminen oli kallistanut tätä suurallasta niin, että lumisen talven jälkeen Hykiänpuro syöpyi laajaksi Kostianvirraksi, minkä seurauksena Längelmäveden ja Pälkäneveden väliin syntyi Iharinkoski. Järvialtaikon vedet kääntyivät juoksemaan luoteesta kaakkoon eikä Sarsanvirtaan enää riittänyt vettä. Se kuivui muutamassa päivässä. Pälkäneveden vedenpinta putosi 3-4 metriä ja se oli nyt samalla tasolla kuin Roineen ja Mallasveden pinta. Längelmävesi aleni 2-3 metriä ja Vesijärvi erkani omaksi altaakseen.

Kaivannon yläpuolinen alue tunnetaan Längelmäveden reittinä, jonka valuma-alueen ala on 2180 km² ja järvisyys 17 %. Roine on yhteydessä Mallasveteen väljien salmien kautta Hausalon saaren länsipuolella. Pälkänevedestä Mallasveteen johtava Kostianvirta on jokimainen, noin 8 km pituinen uoma. Etenkin keväällä virtaussuunta voi vaihtua päinvastaiseksi, jos sulaminen on peltoaukeilla nopeaa. Valuma-alueen ala on Kostianvirrassa 237 km² ja järvisyys 22 %.

Iso-Längelmäveden eteläiset valuma-alueet tunnetaan Hauhon reittinä. Pyhäjärvi laskee runsaan kilometrin pituisen Lehdesmäenjoen kautta Iso-Roineveteen, joka puolestaan laskee Vitsiälänvuolteen kautta Hauhonselän pohjoisosaan, Lakkianselkään. Tästä Hauhon reitin vedet virtaavat leveähkön Alvettulanjoen kautta Ilmoilanselkään. Sen luoteispäästä taival jatkuu noin 8 km pituisen Kyllönjoen kautta Pinteleeseen ja edelleen Mallasveden Ruotsilanselkään. Koko Hauhon reitin valuma-alue on Mallasveteen laskiessa 1702 km² ja järvisyys 17,6 %.

SYKEn rekisterissä on pitkä vedenkorkeussarja neljältä Iso-Längelmäveden asteikolta. Kaivannon kanavalta havaintoja on vuodesta 1911, Iso-Roinevedeltä 1961 lähtien, Mallasveden Valkeakosken yläasteikolta 1870-1995 ja Mallasveden Apian asteikolta 1896 lähtien. Kaivanto edustaa Längelmävettä ja Roinetta; keskivedenkorkeus jaksolla 1961-1990 oli N60+84,15 m. Iso-Roinevedellä saman jakson keskivesi oli 84,24 m, Apiassa 84,13 m ja Valkeakosken yläasteikolla 84,04 m. Viimeksi mainitulla asteikolla kosken imu alensi vedenkorkeutta, joten todellinen keskimääräinen korkeusero Mallasveden luusuasta Kaivantoon lienee vain pari senttiä ja Iso-Roineveteen (kahden joen ja kahden vuolteen yläpuolelle) noin 10 senttiä.

Valkeakosken voimalaitoksen rakenteet mahdollistaisivat säännöstelyn, mutta voimassa olevan luvan mukaisesti Mallasvedestä juoksutettavan vesimäärän tulee noudattaa luontaista purkautumiskäyrää. Käyrä perustuu 1900-luvun alkupuolella tehtyihin mittauksiin. Käytännössä luvan noudattamisesta seuraa Valkeakosken yläpuolisen alueen vedenkorkeuksien vaihtelu luonnonrytmiä mukaillen. Lupa mahdollistaa kuitenkin juoksutuksen pienentämisen, kun vedenkorkeus uhkaa laskea tietyn vedenkorkeuden alapuolelle. Viimeksi tätä poikkeamismahdollisuutta sovellettiin kesällä 2006.

Apian keskivesi koko havaintojaksolla 1896 lähtien on ollut N60+84,13 m. Keskimääräinen vuotuinen vedenkorkeusvaihtelu on ollut 65 cm. Ylin vedenkorkeus on ollut N60+85,38 m (kesäkuussa 1899) ja alin NN+83,50 m (maaliskuussa 1922), joten äärivaihtelu on ollut 188 cm.

Iso-Längelmäveden menovirtaamia on SYKEn rekisterissä vuodesta 1956 lähtien. Keskivirtaama on ollut 35 m3/s, keskiylivirtaama 67 m3/s ja keskialivirtaama 15,5 m3/s. Koko jakson suurin virtaama on ollut 109 m3/s (toukokuussa 1977) ja pienin virtaama 3,0 m3/s (vuosina 1956-61).

Aiheesta muualla