Vesirutto

Kanadanvesirutto eli vesirutto on pohjoisamerikkalainen vieraslaji, jota esiintyy Suomen sisävesissä. Vesirutto voi tietyissä oloissa runsastua erittäin nopeasti ja aiheuttaa muutoksia vesistön ekosysteemissä.

Kartalla on korkeintaan 100 päivän ikäisiä havaintoja vesirutosta.

 Viranomainen

 Asiantuntija

 Kokenut

 Käyttäjä

Uusimmat havainnot

16. lokakuu 2025 12:02 Muojärvi - Kirpistö (74.021.1.001) Ei vesiruttoa Tärkkämöjoen suu, hiekkaranta

17. elokuu 2025 15:43 Koveroinen (14.246.1.001) Runsaasti vesiruttoa Koveroistenjärvi

30. heinäkuu 2025 11:00 Iisvesi - Virmasvesi - Rasvanki (14.722.1.001) Ei vesiruttoa Venehiekanlahti

27. heinäkuu 2025 23:39 Valkjärvi (23.074.1.006) Runsaasti vesiruttoa Havaintopaikka 1

17. heinäkuu 2025 13:27 Kukkia (35.781.1.002) Hieman vesiruttoa Virranniemi RK

9. heinäkuu 2025 14:47 Juojärvi (04.711.1.004) Ei vesiruttoa Varislahden pohjukka

9. syyskuu 2024 11:27 Kotijärvi (65.377.1.001) Runsaasti vesiruttoa Havaintopaikka 1

4. elokuu 2024 18:10 Juojärvi (04.711.1.004) Ei vesiruttoa Kapustalahti

Tallenna omat havaintosi Havaintolähetillä!

Lajikuvaus ja esiintyminen

Vesiruttoa kädessä.

Kanadanvesirutto eli vesirutto (Elodea canadensis) on kilpukkakasveihin (Hydrocharitaceae) kuuluva uposkasvi, joka tuotiin Pohjois-Amerikasta vuonna 1836 Irlantiin, josta se levisi laajalle Eurooppaan.

Suomeen laji saapui Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan professori Fredrik Elfvingin hankkimana vuonna 1884. Todennäköisesti laji on kuitenkin levinnyt Suomeen useita kertoja.

Vesiruton levinneisyys kattaa nykyisin Etelä- ja Keski-Suomen, minkä lisäksi erillisesiintymiä on Lapissa ja Koillismaalla, sekä merialueilla Suomenlahdella, Porin edustalla ja Perämerellä.

Vesiruttoa luonnehtii nopea kasvu ja lisääntyminen, joka tapahtuu kasvullisesti. Euroopassa kasvista esiintyy vain emikasveja. Vesirutto katkeaa helposti ja kykenee lisääntymään hyvinkin pienistä verson osista.

Verson osat voivat kellua ja kulkeutua aallokon, virran, kalanpyydysten, veneiden tai lintujen mukana uudelle kasvupaikalle ja juurtua nopeasti. Varsinkin suuret massakasvustot irtoavat usein pohjasta ja nousevat pintaan.

Vesirutto viihtyy emäksisissä ja runsasravinteisissa matalissa järvissä ja lahdissa sekä hitaasti virtaavissa joissa. Tyypillisin kasvusyvyys vesirutolle on 0,5-3 metriä, kirkkaissa järvissä jopa syvempi.

Vesiruton vaikutukset

Vesiruton massaesiintymä.

Vesirutto on yksi sisävesiemme haitallisista vieraslajeista kansallisessa vieraslajistrategiassamme.

Vesiruton massaesiintymät voivat aiheuttaa muutoksia järven ekosysteemissä. Vesirutto voi syrjäyttää herkempiä vesikasveja. Massakasvustojen aiheuttamat happipitoisuuden ja pH:n rajut vaihtelut voivat vaikuttaa negatiivisesti rapuihin, kaloihin ja eläinplanktoniin.

Toisaalta pohjaeläinten on havaittu hyötyvän kasvustoista predaation vähenemisen ja lisääntyneiden piilopaikkojen myötä. Monet vesilinnut (joutsen, haapana, tavi) käyttävät mielellään vesiruttoa ravinnokseen.

Massaesiintymät saattavat vaikeuttaa järvien käyttöä, koska umpeenkasvu voi estää esimerkiksi veneilyn.

Vesiruton torjunta

Vesiruton mekaaninen poistaminen on osoittautunut vaikeaksi yleisimmin käytetyillä tekniikoilla (niitto, raivausnuottaus), mutta pienialaisia uimarantoja voidaan siten pitää puhtaina. Suomen oloihin sopivaa biologista torjuntamenetelmää ei ole ja torjunta-aineita ei vesiympäristössä saa käyttää.

Vesistöön joutuvan kuormituksen vähentäminen on omalta osaltaan hyvä tapa rajoittaa vesiruton massakasvustoja, mutta tärkeintä olisi estää vesiruton leviäminen; veneiden, venetrailereiden ja kalapyydysten puhtauteen on syytä kiinnittää huomiota alueilla, jossa kasvia ei vielä esiinny.

Vesiruton tunnistaminen

Vesiruton lehdet ovat läpikuultavia ja pyöreäkärkisiä.

Vesirutto on väriltään tummanvihreä, noin 30–200 cm pituiseksi kasvava rantojen uposkasvi. Se kasvaa kärjistään ja haaroo runsaasti. Lehdet ovat läpikuultavia, pehmeitä, pyöreäkärkisiä ja laidoiltaan hienosahaisia. Lehdet kasvavat kolmen kiehkuroina varren ympärillä. Kukkiessaan valkoiset kukat ulottuvat veden pinnan yläpuolelle, mutta kukkiminen on melko harvinaista.

Kiehkuravesirutto

Suomesta löytyi vuonna 2021 toinenkin hyvin samankaltainen vesiruttolaji, haitallinen vieraslaji kiehkuravesirutto (Elodea nuttallii).

Aiheesta muualla

• Kanadanvesiruton levinneisyystiedot (Kasviatlas)
• Invasive Alien Species Fact Sheet, Elodea canadensis (NOBANIS, englanniksi)
• Ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi (Maa- ja metsätalousministeriö)
• Tiedote: Kansalaisten vesiruttohavaintoja kerätään Järvi-meriwikin avulla (SYKE 4.7.2011)
• Uposkasvien runsastumisesta 2000-luvun alussa (SYKE)

Lähteet

• Barrat-Segretain, M.H., Bornette G., Hering-Vilas-Boas, A. 1998. Comparative abilities of vegetative regeneration among aquatic plants growing in disturbed habitats. Aquatic Botany 60: 201–211.
• Hessen D.O., Skurdal J. & Braathen J.E. 2004. Plant exclusion of a herbivore: crayfish population decline caused by an invading waterweed. Biological Invasions 6:133-140.
• Hintikka, T. J. 1917. Kanadalaisesta vesirutosta ja sen levenemisestä Euroopassa, eritoten Suomessa. Luonnon Ystävä 21: 77–90.
• Huotari T., Korpelainen H., Leskinen E. & Kostamo K. 2011. Population genetics of the invasive water weed Elodea canadensis in Finnish waterways. Plant. Syst. Evol. 294: 27-37.
• Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. 1998. Retkeilykasvio. 4. painos. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. 656 p.
• Johnstone, I.M. 1985. The role of recreational boat traffic in interlake dispersal of macrophytes: a New Zealand Case Study. Journal of Environmental Management 20: 263-279.
• Kornijow R. & Kairesalo T. 1994. Elodea canadensis sustains rich environment for macroinvertebrates. Verh. Internat. Verein. Limnol. 25: 2270-2275.
• Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. http://www.luomus.fi/kasviatlas.
• Ljungberg, R., Pikkarainen A., Lehtiniemi M. & Urho L. 2011. Vieraslajien havaitseminen Suomen merialueen seurannoissa. Suomen Ympäristö 10/2011. 68 s.
• Rørslett, B., Berge, D. & Johansen S.W. 1986. Lake enrichment by submergent macrophytes: a Norwegian whole-lake experience with Elodea canadensis. Aquatic Botany 26: 325–340.
• Simpson, DA. 1984. A short history of the introduction and spread of Elodea Michx. In the British Isles. Watsonia 15:1–9.
• Väänänen,V-M. ja Nummi P. 2003. Puolisukeltajasorsien ravinto rehevillä vesillä. Suomen Riista 49:7–16.